30.9.2008 20:24
Kuvataiteilijat ansaitsevat enemmän, galleriat toimivat paremmin, museot voivat hankkia enemmän nykytaidetta, ja työpaikoista tulee viihtyisämpiä!
Kaikkea tätä hyvää on luvassa, jos kuvataiteen ensimyyntiä saadaan lisätyksi verotusta muuttamalla.
Näin uskotaan taiteen kentällä, jossa on lähdetty laajasti tukemaan kansanedustaja Sanna Perkiön (kok) tekemää kahta lakialoitetta. Toinen sallisi yritysten vähentää taidehankinnat verotuksessa, ja toinen antaisi verovähennysoikeuden yritysten ja yksityishenkilöiden museoille tekemille lahjoituksille.
Esityksen taustalla on Tanskan malli, jossa suoraan taiteilijalta ostetut taideteokset ovat yrityksille huonekalujen ja muun sisustuksen tavoin verovähennyskelpoisia. Myös museolahjoitusten on kohdistuttava nykytaiteeseen, perintötaiteen lahjoitukselle veroetua ei ole tarkoitettu.
Jos veromuutokset toteutuvat, hyötyjiin kuuluu kuvataiteilijoiden lisäksi esimerkiksi Kiasman tukisäätiö, joka kerää varoja Kiasman kokoelmien kartuttamiseen.
"Kiasman hankintamäärärahat ovat pysyneet lähes samana koko museon kymmenvuotisen historian ajan", museonjohtaja Berndt Arell sanoo. "Niillä emme pysty hankkimaan kokoelmiin merkittävää kansainvälistä nykytaidetta."
Perkiön tekemistä lakialoitteista keskustellaan eduskunnan täysistunnossa torstaina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi