23.9.2006 23:02
”Jos kieltävä päätös tulee, menee viikko ennen kuin siitä pääsee yli”, sanoo kuvataiteilija Pirjetta Brander, joka odottaa valtion kuvataidetoimikunnan päätöstä apuraha-anomuksestaan.
Kirjailijat ja kuvataiteilijat jännittävät parhaillaan sitä, ketkä saavat halutun valtion kuvataidetoimikunnan myöntämän apurahan. Päätökset julkistetaan ensi viikolla.
Useimmat hakijoista joutuvat pettymään: Tämän syksyn 2 089 hakijasta vain 233 saa apurahaa.
"Kauhun periodi alkaa toukokuussa. Elokuussa epämiellyttävä kolkutus takaraivossa vahvistuu. Nyt on kova yritys olla sankarillinen, mutta jos kieltävä päätös tulee, menee viikko ennen kuin siitä pääsee yli", sanoo kuvataiteilija Pirjetta Brander.
Taiteilijan vuotta rytmittävät Branderin mukaan kaksi kiintopistettä: valtion "isojako" syyskuussa ja Kulttuurirahaston apurahapäätökset helmikuussa.
Tanssitaiteilijat, näyttämötaiteilijat ja säveltäjät saivat päätöksen jo viime viikolla.
Taiteen keskustoimikunnan tuore selvitys kertoo, että valtaosa taiteilijoista on tyytyväisiä apurahajärjestelmään, joka tuo taiteilijalle vajaan 1 300 euron kuukausitulon.
Kysely on tehty niille taiteilijoille, jotka nauttivat valtion taiteilija-apurahaa vuosina 2002–2005. Siihen vastasi 563 taiteilijaa. Vain kaksi prosenttia vastaajista arvioi apurahan olevan liian pieni elämiseen.
Suomen kirjailijaliiton puheenjohtajaa Kari Levolaa selvitys ei vakuuta.
"Apurahajärjestelmä toimii niiden kannalta, jotka ovat saaneet rahaa. Heitä on kolme prosenttia koko taiteilijakunnasta. Jos olisi haastateltu myös niitä, jotka eivät ole saaneet apurahaa, tulos olisi toinen", hän huomauttaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Ulkomaat | Julkaistu 19:23
Urheilu | Julkaistu 21:50