torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Taiteilijat vaativat sosiaaliturvan myös lyhyille apurahakausille

28.5.2008 14:38

Taiteilijoista, tutkijoista ja kulttuurivaikuttajista koostuva laaja ryhmä vetoaa hallitukseen ja erityisesti sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälään (kesk), että apurahan saajien sosiaaliturvauudistuksessa otettaisiin huomioon myös alle neljän kuukauden apurahajaksot.

Sosiaali- ja terveysministeriössä tekeillä olevassa lakiluonnoksessa sosiaaliturva paranee niiltä henkilöiltä, joiden apurahakausi on yli neljä kuukautta. Lakiesitys on tarkoitus lähettää eduskunnan käsiteltäväksi kesäkuussa.

Taiteilijoiden mielestä lakiesityksessä aiotaan jättää jo ennestään vaikeimmassa asemassa olevat taiteilijat ja tutkijat teknisiin seikkoihin vedoten jälleen oman onnensa nojaan.

Vetoomuksen mukaan alle neljän kuukauden apuraha on erilaisten tilapäisten taideproduktioiden tyypillinen rahoitusmuoto ja koskee koko taiteen kenttää teatterista tanssiin ja kuvataiteista musiikkiin. Vetoomuksessa mukana olevat taiteilija- ja tutkijajärjestöt esittävät, että alle neljän kuukauden apurahan saajille tarjotaan mahdollisuus laskea lyhyemmät apurahakaudet yhdeksi jaksoksi.

Lain valmistelijat ovat sanoneet, että alle neljän kuukauden apurahojen huomioiminen on hankalaa, koska se vaatisi tietokoneohjelmien uusimista.

Torstaina hallitukselle annettavan vetoomuksen ovat jo allekirjoittaneet sadat taiteilijat ja kulttuurivaikuttajat kuten akateemikot Ralf Långbacka ja Aki Kaurismäki, Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala ja Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen. Vetoomusta tukevat jokseenkin kaikki taide- ja media-alojen liitot.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.