lauantai 21.11.2009 | Hilma  Onnittele e-kortilla

Tanskalaisohjaaja tuohtui Ylelle dokumenttinsa hyllytyksestä

9.10.2007 18:12

KÖÖPENHAMINA. Kirotut/Veriset pilapiirrokset (De forbandede tegninger, Bloody Cartoons) -dokumentin ohjaaja, tanskalainen Karsten Kjær on ällistynyt ja tuohtunut siitä, ettei hänen alkuvuoden 2006 Muhammed-piirroskohua analysoivaa dokumenttiaan nähdä Suomen televisiossa.

"Mitä siellä Suomessa oikein on meneillään?" Kjær ihmettelee.

Kjærin filmi on osa maailman suurinta kansainvälistä dokumenttiprojektia nimeltä Why Democracy? Lokakuussa 2007 yli 300 miljoonalle ihmiselle eri puolilla maailmaa tarjotaan katsottavaksi kymmenen tunnin mittaista demokratiaa käsittelevää dokumenttia. Mukana on nelisenkymmentä tv-yhtiötä.

Suomessa nähdään Kirotut pilapiirrokset -dokumentin hyllytyksen jälkeen vain yhdeksän dokumenttia. Suomalaispäätös on poikkeuksellinen.

Kjær sanoo yrittäneensä selvittää Why Democracy? -projektista, miksei dokumenttia esitetä Suomen televisiossa.

Kjær syyttää päätöksen esittämättä jättämisestä tehnyttä Ylen Dokumenttiprojektin tuottajaa Iikka Vehkalahtea "henkilökohtaisesta sensuurista" kuullessaan Helsingin Sanomissa tiistaina julkaistut Vehkalahden perustelut.

Kjaerin mukaan Vehkalahti ei saisi antaa henkilökohtaisten mieltymystensä vaikuttaa niin paljon päätökseen. Hän viittaa esimerkiksi Vehkalahden mielipiteeseen siitä, ettei dokumentissa "päästy kolmanteen ulottuvuuteen".

Kjær kiertää dokumentissa Lähi-idässä ja näyttää kohun aiheuttaneita pilapiirroksia uskonnollisille johtajille ja mielenosoituksiin osallistuneille. Samalla hän tulee todistaneeksi, ettei suuri osa piirroksista tuohtuneista johtajista ollut edes nähnyt kohuttuja pilapiirroksia aikaisemmin.

Dokumentti on saanut Tanskassa ylistäviä arvosteluja. Dokumentti on nähty nimenomaan konfliktia analysoivana ja rauhoittavana.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.