13.11.2008 10:15
Tämän vuoden Finlandia-ehdokkaat.
Jari Tervon Troikka ei voita Finlandia-palkintoa. Ennakkosuosikiksi monissa kannunvalannoissa nostettu teos ei mahtunut tänään julkistettujen ehdokkaiden joukkoon. Ehdokkaiden joukossa ei tänä vuonna ole liioin yhtään ruotsinkielistä romaania.
Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittanut Katri Lipsonin esikoisromaani Kosmonautti sen sijaan on kuuden Finlandia-ehdokkaan joukossa. Valintaraadin mukaan romaanin "täydellisyydessä on samaa kuin Neuvostoliiton jääkiekkomaajoukkueen pelissä 1980-luvulla".
Viisi muuta kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon ehdokasta ovat Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin, Arne Nevanlinnan Marie, Sofi Oksasen Puhdistus, Pirkko Saision Kohtuuttomuus ja Juha Seppälän Paholaisen haarukka.
Elokuussa toimintansa alkanut kustannusosakeyhtiö Siltala huipensi ensimmäisen syyssesonkinsa, kun WSOY:stä sen Siltalan veljesten mukana siirtyneen Saision romaani nousi Finlandia-ehdokkaaksi. Nevanlinna, Oksanen ja Seppälä ovat WSOY:n, Jalonen Otavan ja Lipson Tammen kirjailijoita.
Palkintolautakuntaan kuuluivat Anna Kuismin, Karo Hämäläinen ja Saara Talas. Voittajan valitsee 4. joulukuuta Pekka Tarkka.
HS:n kriitikot Finlandia-ehdokkaista 13.11.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi