12.3.2008 20:31 | Päivitetty: 12.3.2008 21:08
Lukija Waltteri Seretin (kolmas vasemmalla) palkittiin toimittajien rinnalla. Toimittajat Arja Paajanen (vas.), Jari Alenius, Saku-Pekka Sundelin Ilta-Sanomista, vuoden journalisti Susanna Reinboth (3.oik.) sekä vuoden journalistisen uudistuksen tekijät Piia Ouri ja Mia Palokallio.
Koululainen Waltteri Seretin ja Ilta-Sanomien toimittajat Saku-Pekka Sundelin, Jari Alenius ja Arja Paananen palkittiin keskiviikkona suurella journalistipalkinnolla vuoden juttu -sarjassa.
Seretin huomasi viime vuoden elokuussa, että uutistoimisto Reutersin välittämä venäläisen RTR-televisiokanavan kuva merenpohjassa olevista sukellusaluksista, joiden se kertoi esittävän venäläistä tutkimusryhmää, olikin väärä.
Elokuvaohjaaja James Cameron käytti samaa otosta vuonna 1997 ohjaamassaan elokuvassa Titanic.
Paljastuksesta tuli nopeasti yksi laajimmalle ympäri maailmaa levinneistä suomalaisuutisista. Se oli hyvä esimerkki siitä, kuinka pienestä oivalluksesta voi kasvaa suuri ja vaikuttava uutinen. Tapaus kertoo myös, että suurikin uutisorganisaatio tarvitsee yleisön apua.
Seretin kertoi olevansa asian saamasta huomiosta huolimatta yllättynyt voitosta. "En olisi uskonut, että voitto tulee." Hän kertoo nähneensä elokuvan useita kertoja ja tunnisti siksi kohtauksen.
Seretin on ensimmäinen journalistipalkinnon saanut ei-journalisti. Hän kehottaakin lukijoita olemaan kriittisempiä uutisia lukiessaan. "Ettei ihan kaikkea tarvitse uskoa, mitä lukee."
Seretin kertoo antavansa usein palautetta kaupoille asioista, jotka kiinnittävät hänen huomionsa. "Ei se kynnys ole kovin korkea."
Kuvakohun jälkeen Reuters ei hänen mukaansa myöntänyt virhettä tarpeeksi selvästi. "Olisi ne voineet selkeämmin sanoa."
Vuoden journalistina palkittiin rikos- ja oikeustoimittaja Susanna Reinboth.
Lautakunnan mukaan Reinboth on haastanut oikeuslaitoksen pohtimaan tuomioistuinten toiminnan periaatteita.
Reinboth iloitsee siitä, että palkinto myönnettiin nyt ensimmäistä kertaa rikos- ja oikeustoimittajalle. "Rikostoimittajat tekevät paljon näkymätöntä, tutkivaa työtä ja haastavat myös viranomaisia julkisuuslainsäädännön perusteella", Reinboth sanoi.
Parisenkymmentä vuotta journalistina työskennellyt Reinboth siirtyi kolme vuotta sitten konsernin sisällä Helsingin Sanomista Nelosen uutisiin.
Sinnikkääksi puurtajaksi kuvailtu Reinboth paljasti äskettäin muun muassa huumepoliiseihin kohdistuvan tutkinnan. "Oikeustoimittajan työ on usein sitä, että kirjoitetaan siitä, mistä kukaan ei haluaisi puhua", Reinboth sanoi.
Koko uransa aikana hän on kohdannut häirintää vain kerran. "Siitäkin on kolmetoista vuotta aikaa. Suomessa saa aika rauhassa kirjoittaa."
Vuoden journalistisena uudistuksena palkittiin Maaseudun tulevaisuuden kuukausiliite Kantri.
Liite on lautakunnan mukaan jatkoa lehden aiemmille uudistuksille ja tuo uuden ulottuvuuden päälehden sisältöön ja muotoon.
Maaseudun tyhjenemisestä ja maatalouden rakennemuutoksesta huolimatta lehti on kasvattanut levikkiään.
Toimitussihteeri Mia Palokallion mukaan uusi julkaisu tehtiin tiukalla aikataululla. "Suunnittelu aloitettiin syyskuussa ja ensimmäinen numero tuli marraskuussa."
Suomessa ei hänen mukaansa ole ollut vastaavaa maaseudun asioihin syvemmin keskittyvää kuukausijulkaisua.
Palokallion mukaan kuukausiliite on saanut hyvän vastaanoton lukijoiden parissa. "Eräs lukija kirjoitti leveällä savon murteella ja pyysi uusia kappaleitä Kantrista, sillä edellinen oli kulunut puhki", Palokallio kertoi.
Suuri Journalistipalkinto on jaettu Suomessa vuodesta 2000. Palkinnolla tuetaan ja edistetään hyvää journalismia. Jokaisen palkinnon rahallinen arvo on 7 500 euroa.
Palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila MTV3:n uutis- ja ajankohtaistoimituksesta. Lautakuntaan kuului johtavien suomalaisten medioiden edustajia, mediatutkijoita sekä Bonnier-yhtiöiden edustus Ruotsista ja Suomesta.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi