2.7.2010 22:16 | Päivitetty: 2.7.2010 23:30
Tommy Tabermann oli suomalaisten rakastama runoilija, kansanedustaja ja tv-kasvo.
Kirjailija ja kansanedustaja Tommy Tabermann on kuollut. Tabermann oli kuollessaan 62-vuotias.
Tommy Tabermann syntyi Tammisaaressa 3. joulukuuta 1947 ja varttui Karjaalla.
Tabermann opiskeli Tampereen yliopistossa lehti- ja radiotyötä. Hän työskenteli Yleisradion ajankohtaistoimittajana 1969–1979.
Avustajana hän on tehnyt töitä radiossa, televisiossa ja lehdissä.
Uutisvuoto-televisio-ohjelman toisena kapteenina hän toimi yli 300 jakson verran ohjelman alusta 1998 vuoden 2006 loppuun.
Esikoisrunokokoelma Ruusuja Rosa Luxemburgille ilmestyi 1970, jonka jälkeen hän on kirjoittanut vähintään kirjan vuodessa.
Paljon luettu ja kritiikin hyljeksimä tuotanto painottuu runouteen, jonka keskeisiä teemoja ovat rakkaus ja eroottisuus.
Eduskuntaan hänet valittiin vuoden 2007 vaaleissa sosiaalidemokraattien listalta.
Tabermann kärsi pahanlaatuisesta aivokasvaimesta, joka todettiin syksyllä 2009.
Tommy Tabermannin kustantaja Otavan on määrä julkaista hänen viimeiseksi jäänyt runokokoelmansa Amen ensi syksynä. Syksyllä ilmestyy myös Tabermannista kertova elämäkerta.
Otava: Tabermannin runoteos jäi kesken 3.7.2010
Näin ystävät luonnehtivat Tabermannia 3.7.2010
Peter Nyman: Tabermann rakensi Uutisvuodon suosiota 3.7.2010
Heinäluoma ja Urpilainen: Tabermannin kuolema suuri menetys puolueelle 3.7.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi