7.5.2007 20:08
Boel Westin on tutkinut Tove Janssonin elämää 25 vuoden ajan. Työn tuloksena on nyt syntynyt elämänkerta.
Boel Westin sai ensimmäisenä käyttöönsä muumien luojan Tove Janssonin henkilökohtaisen arkiston. 25 vuotta kestänyt tutkimus synnytti ensin väitöskirjan ja nyt elämäkerran Ord, liv, bild, jonka suomennos saadaan ensi vuonna.
"Tove ehdotti sitä itse", Westin kertoo Suvi Aholalle tiistain kulttuurisivuilla ilmestyvässä haastattelussa.
Lopputulos on Kuisma Korhosen arvion mukaan "rikas elämäkerta", joka on "huolellisesti toteutettu, kohteensa arvoinen".
Kirja kertoo Janssonin suhteista mm. Vivica Bandleriin ja pitkäaikaiseen elämänkumppaniin Tuulikki Pietilään, mutta ei tee käänteentekeviä paljastuksia.
"Tove piilotti töihinsä myös merkkejä omasta biseksuaalisuudestaan aikana, jolloin homosuhteet olivat vielä lain mukaan rikoksia", Korhonen kirjoittaa arviossaan.
Muumiperhe ei Westinin mukaan ole Toven lapsuuden perhe, eikä muumikirjoissa ole kyse oman lapsuuden kirjoittamisesta.
"Westin varoo tekemästä liian helppoja samaistuksia", Korhonen kirjoittaa arviossaan.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi