14.2.2009 20:48
Jörgen Petersen
Trumpetisti Jörgen Petersen on kuollut. Petersen menehtyi eilen Helsingissä 78-vuotiaana.
Tanskalaissyntyinen muusikko puhalsi itsensä suomalaisten sydämiin 1960-luvulla hitillä The Boulevard Of Broken Dreams eli Särkyneen toiveen katu.
Petersen tunnettiin myös taitavana sovittajana, säveltäjänä, tuottajana ja orkesterinjohtajana. Petersen oli perustamassa UMO Jazz Orchestraa 1980-luvulla.
"Jörgenillä oli valtavan syvä svengin taju. Oli kevyen musiikin tyylilaji mikä tahansa, kaikki tehtiin aina sydänverellä. Hänessä oli sellaista epäsuomalaista säihkyä", kuvaa 60-luvulla Petersenin kanssa samassa yhtyeessä soittanut muusikko Seppo Hovi.
Hovin mukaan Petersen oli viimeisiä muusikoita, jotka tekivät hittejä Suomessa nimenomaan soittaen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi