29.1.2010 20:00
Helsingin Asematunnelin legendaarinen Tunnelin Levy lopettaa 40 vuoden toiminnan jälkeen. Kaupan ovet sulkeutuvat viimeistään 17. helmikuuta tai jopa sitä ennen, jos myytävää ei enää ole.
Tunnelin Levy on Helsingin vanhin rocklevykauppa ja kauimmin samalla paikalla ollut levykauppa. Vanhin levykauppa on klassiseen musiikkiin erikoistunut Fuga, joka on sijainnut monessa osoitteessa.
Tunnelin Levy on tunnettu korkeatasoisesta musiikista, josta on aina löytynyt myös harvinaisuuksia, joita muualla ei ole ollut. Kaupan on ollut paljon myyjien valitsemia suosikkeja ja klassikoita, vaikka ne eivät ole aina kovin hyvin käyneet kaupaksi.
Tunnelin Levyn perusti Jukka Nuutilainen 1. tammikuuta 1970 sen jälkeen kun hän oli käynyt Yhdysvalloissa.
Hän syyttää kaupan perustamisesta Bob Dylania, jonka musiikin suuri fani hän on.
"Alun perin liikeidea oli, että olisi kiva olla levykauppa, jotta saisi ilmaiseksi kaikki levyt", Nuutilainen sanoo. Kaupan omistaa edelleen Nuutilaisen perhe.
Kauppa on tehnyt tappiota viisi vuotta. Nuutilaisen mukaan lopettamisen syy oli se, että levymyynti on hiipunut ja Tunneli ei ole kyennyt uusiutumaan.
"Emme pystyneet enää kilpailemaan pelkällä sijainnilla", hän sanoo.
Tunnelin Levyn kaatuminen on herättänyt muissa levykauppiaissa pelkoa bisneksen tulevaisuudesta. Moni nykyinen myyjä on aloittanut uransa Tunnelissa, muun muassa Digeliuksen Ilkka "Emu" Lehtinen on saanut koulutuksen levymyynnin saloihin Tunnelin Levyssä vuonna 1970.
Digelius on helmikuun 17. päivästä lähtien Fugan jälkeen vanhin levykauppa Helsingissä.
Helsingissä erikoislevykauppoja on nyt enemmän kuin koskaan, mutta hengissä pysymiseksi valikoiman pitää olla hyvin laaja, jopa useita kymmeniätuhansia levyjä.
Myynnissä täytyy olla cd-levyjen lisäksi vinyylejä ja ehkä myös paitoja ja muuta oheistavaraa.
Nettikauppa pitää olla myös – mutta ilman tietoa ja hyvää asiakaspalvelua erikoislevykauppa ei neljääkymmentä vuotta elä.
Lisää aiheesta lauantain Helsingin Sanomissa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi