Tuntematon sytyttää sukupolvien sodan

Kristian Smedsin nuoret soturit kysyvät, kenen Suomi tämä on
Kansallisteatteri tarjoaa 90-vuotiaan Suomen juhlaesityksen sotapelien ikäluokalle

Kansallisteatterin vintillä helisevät ikkunat ja lattia lainehtii. Hiki höyryää harjoitussalissa kuin löylynheittokilpailussa. Järjestäjä jakaa toisesta purkista kurkkupastilleja ja toisesta korvatulppia.

"Suomi on kuollut." Ryvettynyt miesjoukko nousee juoksuhaudasta suomirockin vimmaan. Joukkoenergia tiivistyy ja ääniaallot nousevat: Bäng, bäng. Ryömitään Karjalan metsissä, ryypätään päät ämpärissä, pelätään ja kuollaan - ihanaa Leijonat, ihanaa! Kristian Smeds on työryhmineen kasannut jo puoli vuotta kansallista 90-vuotisjuhlaesitystä Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta. Linnan romaani on luettu tarkoin, pantu sitten hyllyyn. Nyt rakennetaan uusia kuvia. Ohjaaja tuo joka aamu näyttelijöille yöllä syntyneitä lippusia ja lappusia.

Tiheä työrupeama alkaa olla loppusuoralla. Kohta marssitaan miinakenttään: mitataan esityksen ja yleisön suhteet. Varmaa on, että puhetta syntyy.

Kansalliset ikonit lentävät ilmaan, aivan konkreettisesti, koko teatterin takaseinän kokoinen naamagalleria. Kekkonen, Ahtisaari, Halonen, Ransu-koira, Lipponen, Vanhanen, Lenita, Turkka ja Mietaa... Hyvästi Mannerheim, Ransu-koira ja Muumi. Kaapin päällä on lopuksi autiota.

Viime yönä Smeds kirjoitti kohtauksen, joka on omistettu Edvin Laineelle ja Tuntemattoman filmauksille, ajalle, jolloin elokuvat vielä olivat elokuvia. "In English: My name is Edvin. I make war-movies. Taide on murrhaa!" Bäng, bäng.

Siinä meni assistentti, sitten savukoneen käyttäjä, klaffityttökin melkein. Tunnelma on riehakas ja tulkintaa syntyy. "Ja nyt formulakierroksia - vihollinen lähestyy taivaalla", Smeds huutaa, levittää kätensä kuin hävittäjä ja pärisee kaarroksissa. "Pysy viivan takana", näyttelijät toppuuttelevat ohjaajaa.

Smeds on lennossa: "Me määritellään taide just miten itse halutaan. Take it or leave it. Katsotaan, mihin teatteri pystyy, pystyykö mihinkään?"

Nyt pelataan teatteria täysillä, eikä siihen riitä näyttämö.

Sota lähtee katsomosta, levittäytyy kauhun lähikuvina videoille, Mannerheimin patsaalle, kaduille tai Karjalan metsiin. Pakassa on koko Suomen kansallinen muisti Nuijasodasta lätkäsotiin. Jean Sibeliuksen Finlandia resonoi selkäruodossa.

"Viimeinen rintamalinja kulkee näyttämön ja yleisön välissä", Smeds sanoo. "Katsotaan, onko tämä myös meidän kansallinen päänäyttämömme?"

"Me tehdään tätä sata lasissa, sukupolvinäytelmää. Se on meidän sotaretki tässä ajassa ja yhteiskunnassa. Teos määritellään meidän arvomaailmalla, huumorilla ja elämäntunteella. Olemme yhtä isänmaallisia kuin edelliset sukupolvet, mutta kenen Suomi tämä on?"

Smeds kutsuu nuoria katsomoon. Nyt saa kiinni!

Linnan romaaniin kasautuneita arvolatauksia on purettu, mutta syvältä kouraisevaa aitoa Linnaa tämä on. Ei epäilystäkään, mukana ovat aidosti tunnistettavat Rokat, Lehdot, Hietaset ja Lammiot, kaikki. Paljaat tunteet pääsevät irti tykistökeskityksen helvetissä.

"Tietenkään Tuntematonta ei voi tehdä ilman Laineen ja Rauni Mollbergin elokuvia. Ne vain on käännetty kokonaan toiseen suuntaan ja pulssiin", ohjaaja sanoo.

On esityksellä toinenkin koti: sotapelit, joissa nopein noukkii tähtäimeensä mahdollisimman monta tapettavaa. Näyttämö muistuttaa elävästi myös Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja.Nyt-elokuvan apokalyptista maisemaa. Nyt tapetaan Irakissa.

Kansallisteatterin pääjohtaja Maria-Liisa Nevala on teroittanut kyntensä. "Olen valmis seisomaan esityksen takana. En jätä heitä heitteille!" Nevala muistuttaa myös, että Linnan romaani kulki ilmestyessään vastavirtaan - ennen kuin siitä tuli pyhä teos.

Näyttämöllä alkaa pian läpimeno, aivan ensimmäisiä. Jännitys tiivistyy kuin synnytyksen hetkellä. Miltä se näyttää? "Huhu kertoo, että tän kesto on neljä ja puoli tuntia", ohjaaja kannustaa ensembleään. Kolmeen tähdätään.

Keskellä näyttämöä on allas, joki, ja äkkiä se on täynnä pärskyviä miehiä, sitten korsuja, juoksuhautoja. Kuolema kasautuu.

Ryssiä on paljon. Enemmän. He ovat maatuskanukkeja tai itärajan täyttäviä pesukoneita ja tupakkalimppuja. Petroskoi ja Äänisen aallot kutsuvat kangastuksena, joka päättyy luurankodiscoon.

Harjoitusten myötä syntynyt porukkahenki puree. Nyt mennään täysillä kuin oltaisiin talvisodassa. Videolla vihollisuuksia ratkaistaan keskellä Mannerheimintietä. Sotilaat kokoontuvat Marskin patsaalle, kun ohi ajaa venäläinen saippualaatikkolada. Skronk, auto mäiskitään rusinaksi ja kieräytetään ratsastajapatsaan juurelle kuin kukkaseppele.

Ei, ei. Tällaista en ole aikaisemmin nähnyt. En edes silloin Turussa, kun Seitsemän veljestä karjuivat kivellään. On pakko tyrskiä naurusta ja kauhusta, näyttämön tunnepulssi on tiheä.

Kolme viikkoa on vielä ensi-iltaan. Kohta pamahtaa. Teatterisalissa presidentin aitiota vartioiva leijonavaakunakin näyttää jo pudottavan miekkansa ja oikaisevan häntänsä sojoon.

Kristian Smedsin ohjaaman ja sovittaman Tuntemattoman sotilaan ensi-ilta on Kansallisteatterin suurella näyttämöllä 28.11.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi