23.4.2009 21:19
Musiikkia verkosta laittomasti lataavat nuoret ovat myös musiikkitiedostojen innokkaimpia ostajia. Musiikkia ilmaiseksi lataavat norjalaiset ostavat myös keskimäärin muita enemmän CD-levyjä.
Näin väittää tuore norjalaisessa BI-kauppakorkeakoulussa tehty tutkimus.
Tutkimuksen mukaan ilmaislatailua harrastavat 15–20-vuotiaat norjalaiset ostavat musiikkitiedostoja verkkokaupasta kymmenen kertaa useammin kuin ne samanikäiset, jotka eivät lataamista harrasta.
Koko väestön tasolla ilmaislataamista harrastavat norjalaiset ostivat myös hieman muita enemmän cd-levyjä. Norjan ilmaislataajat ostivat tutkimusaikana keskimäärin 3,2 levyä. Muut hankkivat vain 2,9 äänitettä.
Nuoret 15–20-vuotiaat ilmaislataajat ostivat kuitenkin vähemmän levyjä kuin ne nuoret, jotka eivät latailua harrastaneet.
Levy-yhtiöiden mielestä tuloksista ei voi päätellä, että laiton lataaminen lisäisi myyntiä.
"Kukaan ei voi kiistää, että tällä hetkellä musiikin kulutus lisääntyy mutta myynti vähenee. Sitä ei voi selittää mitenkään muuten, kuin että luvaton lataaminen heikentää musiikin luvallista myyntiä", Bjørn Rogstadt levy-yhtiö EMI:stä sanoi norjalaiselle Aftenposten-lehdelle.
Luvattoman lataamisen ja myynnin suhdetta ei voikaan suoraan päätellä tuloksista, sanoo BI-kauppakorkeakoulun professori Audun Molde Aftenpostenissa.
"Musiikkiala on epäröinyt monia vuosia, ja sen aikana on ilmestynyt ilmaissivuja, joka ovat maksupalveluja houkuttelevampia. Tämä kuvio on muuttumassa, kun markkinoille tulee levy-yhtiöiden tuen saaneen Spotifyn kaltaisia tilauspalveluja", Molde sanoi lehdelle.
"Kaikki viittaa siihen, että yhä useampi on valmis maksamaan musiikista verkossa."
BI-kauppakorkeakoulun tutkimus tehtiin puhelimitse noin 2 000 norjalaiselle. Siinä kysyttiin musiikin ostamisesta vuoden 2008 touko–marraskuussa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi