19.10.2009 7:00
Jonna Järnefelt esittää Anneli Jäätteenmäkeä Pääministeri-TV-elokuvassa.
"Tekijöillä on ollut ennustajaeukkomainen etunoja tai sitten heillä on käynyt tuuri. He ovat saaneet täsmäosuman tv-draamallaan Pääministeri", kirjoittaa Kirsikka Moring arviossaan.
"Kaiken hikisen mediapunnerruksen, vaalirahasotkujen paljastumisten ja altavastaajien poliittisen pelisilmän pettämisen jälkeen Pääministerion riemastuttavaa katsottavaa."
Pääministeri ei kuitenkaan ole komedia, vaan melko synkkävireinen poliittinen draama, jossa ei ole onnellista loppua.
Rinnastus nykyiseen poliittiseen sirkukseen nousee Moringin mukaan elokuvaa katsoessa väistämättä esiin ja antaa potkua tarinalle.
"Muistamme vielä vuoden 2003 tapahtumavyöryn, jonka seurauksena Suomen historian ensimmäinen naispääministeri Anneli Jäätteenmäki erosi."
"Tämä nykyinen ei eroa. Löysässä hirressä räpistelevä pääministeri ei anna periksi."
Käsikirjoittajat Timo Harakka ja Antti Karumo ovat Moringin mukaan lukeneet tarkoin dokumenttinsa. Irakgaten päähenkilöt Jäätteenmäki, Martti Manninen, Mauri Pekkarinen ja Matti Vanhanen kokoustavat omilla nimillään, mutta näyttelijöiden antamin kasvoin.
Irakin sota uhkaa, ja Paavo Lipponen nähdään tapaamassa George W. Bushia. Mistä he sopivat? Alkaa poliittinen trilleri oikeassa elämässä ja tv-draamassa.
Dialogiin on tavoitettu tunnistettavia sitaatteja ajan otsikoista ja keskusteluista. "Kun taitava näyttelijä Jonna Järnefelt tulkitsee Jäätteenmäen roolin lähes karismaattisesti, on Pääministerin sanoma aivan selkeä. Ainakin naiskatsoja asettuu uhrin puolelle."
"Draama pakottaa kysymään jälkiviisaasti, eikö Jäätteenmäki ollutkin oikeassa ennakoidessaan Irakin sodan kauhuja ja ihmetellessään Suomen roolia koalitiossa."
Pääministeri-elokuvan arvio kokonaisuudessaan maanantain Helsingin Sanomissa.
Pääministeri-elokuva näytetään Yle TV1:ssä kello 21.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi