lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Työväen Musiikkitapahtuma soi paperitehtaalla

26.7.2010 13:14

Torstaina alkava Työväen Musiikkitapahtuma soi tällä kertaa Valkeakosken Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon alueella. Aiemmin festivaalipaikkana oli Valkeakosken kauppatori.

"Voi sanoa että ollaan työn äärellä, kun ollaan vanhoissa tehdasrakennuksissa", sanoo toiminnanjohtaja Marianne Haapoja.

Nelipäiväisessä Työväen Musiikkitapahtumassa kuullaan muiden muassa Chisun, Kari Tapion, Paula Koivuniemen ja M. A. Nummisen lauluja. Yhtyeistä mukana ovat ainakin Popeda, PMMP, Seminaarimäen mieslaulajat, Eläkeläiset ja Hevisaurus.

Ohjelmassa on myös yöyhteislauluja, lavatansseja, työväenlaulukaraoke ja muita tapahtumia. Useat ammattiliitot ovat näkyvästi esillä, esimerkiksi Puuliitto pitää kesäpäivänsä musiikkitapahtuman yhteydessä.

Festivaali järjestetään nyt 39. kerran.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.