lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
ARVIO

Ukulele-orkesteri aloitti Savoyn maailmanmusiikin kauden huikeasti

10.9.2009 18:32

konsertti. Savoyn remontin vuoksi kauan ja kovasti kaivatut maailmanmusiikkikonsertit alkoivat jälleen keskiviikkona, kun The Ukulele Orchestra of Great Britain esitteli huimat taitonsa. Syyskauden ohjelmassa on luvassa vielä muun muassa Sara Tavares, Mari Boine ja Klezmatics.

Havaijilla satakunta vuotta sitten kehitetty ja Yhdysvaltojen kautta levinnyt nelikielinen ukulele on veikeä soitin. Ukulele-orkesterin kuuden miehen ja kahden naisen käsissä erikokoiset versiot venyivät vaikka mihin.

Enimmäkseen kuultiin tulkintoja rockin ja popin klassikoista. Steppenwolfin Born to Be Wildin tulkinta alkupuolella vakuutti jo orkesterin taidoista.

Ukulelen kepeä sointi käänsi kappaleen uhon väistämättä hervottomaksi parodiaksi.

Soittotaitojen lisäksi orkesterin jäsenet ovat erinomaisia laulajia ja koomikoita. Parissa numerossa sekoitettiin kappaleita kerroksittain ja limittäin. David Bowien Life on Mars peittyi Frank Sinatran My Wayhin, ja lopulta sekaisin soi viisi tai kuusi kappaletta.

Muusikot osasivat esittää muka yllättyneitä ja närkästyneitä, kun vierustoveri hyppäsikin toiseen kappaleeseen.

Komedia oli komeaa, mutta kaikki ei ollut pelkkää pilailua. Esimerkiksi Velvet Undergroundin Candy Says tuli herkkänä ja kauniina tulkintana.

Ennio Morriconen spagettilänkkäritunnelmoinnissa yhtye jo briljeerasi virtuositeetillaan. Vihellys, uh aah -huokaukset ja muut tehosteääntelyt olivat juuri kohdallaan. Se oli yhtä aikaa hienoa ja hauskaa.

Ylimääräisissä kuultu Finlandia-hymni olisi ollut jo imelää kosiskelua, ellei sitäkin olisi soitettu niin hyvin. Hervoton ja huikea ilta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.