lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Ulkomaiset muusikot tulevat Suomeen naisen perässä

23.4.2011 8:33

Kai Sinervo / HS

Rumpali Keith Hallin mielestä suomen kielen osaaminen on avain Suomeen ja suomalaisuuteen.

Rumpali Keith Hallin mielestä suomen kielen osaaminen on avain Suomeen ja suomalaisuuteen.

Suomen yhtyeissä soittaa lukuisia ulkomaisia muusikoita. Moni heistä on muuttanut Suomeen työn vuoksi, mutta moni myös naisen takia.

Yksi heistä on Lontoossa syntynyt rumpali Keith Hall, joka on soittanut kohta 20 vuotta klarinetisti ja saksofonisti Antti Sarpilan Swing Bandissa sekä kymmenen vuotta pianisti Marian Petrescun jazztriossa.

Kun Hall tuli Suomeen, alku ei ollut helpoimmasta päästä.

"Vaiteliaisuus, hymyttömyys ja silmäkontaktin välttely olivat outoja, eikä harmaa Helsinki ollut lainkaan kansainvälinen", Keith Hall muistelee.

Hall tapasi toisella visiitillään tulevan vaimonsa, tekstiili- ja vaatesuunnittelija Titvi Ikäheimon. Ensimmäinen yhteinen illanvietto ei mennyt kuitenkaan täysin putkeen.

"Menin ostamaan hotellin automaatista tupakkaa ja valitsin suomalaisista merkeistä tietämättömänä Nortti-askin. Ei laisinkaan hyvä, vaikka en sitä silloin tajunnut."

Hallin suomi soljuu jo vaivattomasti.

"Kieli on avain Suomeen ja suomalaisuuteen ja siksi jokaisen tänne muuttavan kannattaa ottaa se haltuun", Hall sanoo.

Naisen perässä ovat Suomeen muuttaneet myös muun muassa englantilainen kitaristi, laulaja ja tuottaja Nick Triani, saksalainen pianisti ja säveltäjä Sid Hille sekä englantilaisen The Renegades -yhtyeen kitaristi Kim Brown.

"Keikkailin Renegadesin kanssa täällä jo 1960-luvulla. Myöhemmin rakastuin suomalaiseen naiseen ja huomasin, että suomalaiset rakastavat edelleen Renegadesin musiikkia", Brown kertoo.


Lisää aiheesta lauantain Helsingin Sanomissa

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.