Unkari lähetti maailmalle viisi mestaria

Unkarin valokuvan klassikot esittäytyvät maan nykyvalokuvauksen rinnalla Tampereella

tampere. Robert Capa on yhä maailman tunnetuin sotakuvaaja. Pariisin yöelämän tallentajana ei ole Brassaïn veroista. László Moholy-Nagy uudisti valokuvailmaisun Bauhausissa Saksassa, Martin Munkácsi muotikuvauksen Harper's Bazaarin sivuilla Yhdysvalloissa. André Kertész ikuisti unohtumattomalla tavalla ranskalaista arkea ja taiteilijaelämää.

Nämä viisi valokuvaajaa ovat niin suuria nimiä valokuvauksen historiassa, että välillä pääsee unohtumaan, mikä heitä yhdisti: he olivat kaikki unkarilaisia.

Ja juuri nyt heitä yhdistää se, että heidän valokuviinsa voi tutustua Tampereella.

Unkarin valokuvaajien yhdistys juhli 50-vuotispäiväänsä 2006 kokoamalla maansa valokuvauksen historian viiden suuren nimen laajan näyttelyn.

Samaan aikaan tamperelainen Valokuvakeskus Nykyaika alkoi viritellä yhteistyötä Unkariin päin. Ajoitus osui nappiin, ja yhteistyö sai upean lähdön: Tampereelle on nyt saatu 130 kuvan valikoima juhlanäyttelystä otsikolla Unkarilaiset mestarit.

Kuvien valinnasta vastaa Tuula Alajoki Valokuvakeskus Nykyajasta yhdessä Unkarin valokuvataiteen museon johtajan Péter Bakin kanssa.

"Unkarilaiset mestarit nähdään vain Tampereella ja vain kuukauden ajan", Alajoki sanoo. "Tämä ei ole mikään kiertonäyttely."

Klassikkonäyttelyyn liittyen Nykyaika on julkaissut Hannu Vanhasen kirjan Unkarilaisten valokuvaajien odysseia. Lisäksi Tampereelle on tuotu unkarilaisen nykyvalokuvan näyttely, joka esittelee kymmenen tekijää. Unkarilaisten mestarien painopiste on maailmansotien välisessä ajassa. Silloin perinteistä valokuvailmaisua ravisuttivat pienkameran tulo markkinoille, modernismin aatteet ja kuvalehtien nousu.

Kaikessa tässä näillä viidellä unkarilaisella oli paljon sanottavaa.

He olivat Capaa lukuun ottamatta samanikäisiä, syntyneet 1890-luvulla.

He olivat kaikki juutalaisia ja jättivät Unkarin - jotkut pakenivat 1930-luvulla juutalaisiin kohdistuvaa vainoa, jotkut lähtivät jo aikaisemmin. Heistä tuli maailmankansalaisia.

Joukon nuorin, Robert Capa (1913-1954), joutui lähtemään kotimaastaan 17-vuotiaana 1931 vasemmistolaisen opiskelija-aktivismin takia. Hän muutti Berliiniin, josta Hitlerin valtaan nousu karkotti hänet 1933 edelleen Pariisiin.

Capa oli seikkailija, joka ehti lyhyen elämänsä aikana kuvata viidessä sodassa. Hän tallensi Espanjan sisällissotaa 1936-39, Kiinan vastarintaa Japanin miehitysvaltaa vastaan 1938, toisen maailmansodan tapahtumia Euroopassa 1941-45, Israelin itsenäisyystaistelua 1948 ja Ranskan sotaa Indokiinassa 1954.

Capasta tuli suuri sotakuvaaja, koska hän rakasti rauhaa. Sodan keskellä hän näytti aina kärsimään joutuvat siviilit ja taisteluihin osallistuvat sotilaat ihmisinä tunteineen.

André Kertész (1894-1985) ja Martin Munkácsi (1898-1963) aloittivat valokuvaajanuransa Unkarissa ja päätyivät molemmat lopulta Yhdysvaltoihin. Munkácsista tuli Harper's Bazaarin juhlittu muotikuvaaja, Kertész pysytteli hiljaisempana sivullisena.

Molemmilla oli pitkä monipuolinen ura, josta Tampereen näyttely antaa hyvän kuvan. Molemmat taisivat myös kuvallisen huumorin sekä modernismin dynaamisen kuvakielen.

Rohkeimmin modernismin tiellä eteni László Moholy-Nagy (1895-1946), joka näytti maailmaa uusista kuvakulmista, teki kollaaseja ja päällekkäisvalotuksia, leikitteli ilman kameraa syntyvillä fotogrammeilla.

Moholy-Nagy halusi, että valokuvaaja ei tyydy vain toistamaan näkyvää maailmaa vaan luo uusia todellisuuksia.

Ylä- ja alaperspektiiveistä otettuja kuvia on esillä paljon. Esimerkiksi hauska kaksoisvalotus Helsingistä, jonka ainoa korkea kuvauspaikka 1930 oli Hotelli Torni.

Sen huipulta Moholy-Nagy kuvasi läheisen jugendtalon kattonäkymät.

Moholy-Nagy aloitti opettajana Weimarin Bauhausissa 1923. Natsien suljettua koulun hän asui Hollannissa ja Lontoossa, kunnes 1937 sai kutsun Uuden Bauhausin johtajaksi Chicagoon.

Suppeimmin on nyt esillä viisikon suosituin kuvaaja Brassaï. Muutamasta kuvastakin saa hyvän käsityksen hänen näkemyksensä voimasta.

Brassaï, Capa, Kertész, Moholy-Nagy ja Munkácsi loivat kuvakielen, joka vaikuttaa yhä kaikilla valokuvauksen alueilla. Siksi onkin kiinnostavaa nähdä tässä perinteessä kasvaneiden nykykuvaajien töitä.

Kymmenen valokuvaajan Tradition and Receptiveness - Unkarin nykyvalokuvauksen suuntauksia -näyttelyssä vanhat aatteet elävät nykyajan hengessä.

Esillä on niin Moholy-Nagyn henkeen oman kuvallisen maailman rakentajia kuin Capan tai Kertészin tapaan silmät auki maailmalla kulkevia dokumentaristeja.

Ja jos 1900-luvun viisi klassikkoa joutuivat kaikki juutalaisina jättämään kotimaansa Unkarin, nyt saamme nähdä Tivadar Domanickyn klassisen kuvareportaasin Budapestin juutalaisyhteisöstä 2000-luvulla.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi