24.1.2006 14:10
"Albumi on ilman muuta merkittävä virstanpylväs yhtyeen jo yli 20-vuotisella taipaleella", arvioi musiikkitoimittaja Pirkko Kotirinta keskiviikkona ilmestyvää Värttinän uutta Miero-levyä.
Kotirinta kuvailee Värttinän musiikkia kypsäksi, itsetietoiseksi ja sopivasti uudistuneeksi.
"Bändi tuntuu olevan elämänsä vedossa", Kotirinta jatkaa.
Yhtyeen yhdeksästä muusikosta seitsemän esiintyy joko säveltäjänä tai sanoittajana, muutama kummassakin roolissa. Kitaristi Antto Varilon sävellyksistä Kotirinnan mieleen on avausraita Rienan ohella erityisesti Synti, jossa hän kuulee samansukuista manausta kuin Ilmatar-levyn Äijö-raidalla.
"Susan Aho käyttelee Suomen romaneilta tuttuja asteikkoja ja romanivibraattoa Maaria-laulussa. Se on levyn hienoin hidas kappale. Johanna Virtasen ja Lassi Logrenin Lumottaressa on tarttuvaa hittipotentiaalia. Instrumentaaliosat nappaavat vauhtia Balkanilta", Kotirinta kirjoittaa.
Pirkko Kotirinnan arvio kokonaisuudessaan keskiviikon Helsingin Sanomissa
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi