Vähemmistötaiteilijoiden tuki jakaa HS-raatia

Vähemmistöjä voidaan – ainakin joissain tapauksissa – suosia taideapurahoja jaettaessa, katsoo 43 prosenttia HS-raadin vastaajista. Tällaista "positiivista syrjintää" vastustaa 38 prosenttia.

Keskustelun on sytyttänyt taiteen keskustoimikunnan uusi monikulttuurisuusjaosto, joka jakaa tukia kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistäviin taidehankkeisiin. Tukipäätökset tehdään pääasiassa taiteellisten kriteerien perusteella, mutta niillä tuetaan myös taiteilijoita, jotka ovat maahanmuuttajia tai kuuluvat kansallisiin vähemmistöihin (HS 10.2. ja 12.2.).

Taidepolitiikassa on tärkeää keskittää rahat ajankohtaisesti tärkeisiin hankkeisiin, linjaa kirjailija Claes Andersson.

"Monikulttuurisuuden tukeminen ja sen piirissä työskentelevien taiteilijoiden 'positiivinen syrjiminen' on väliaikaisesti perusteltua, ei kuitenkaan pysyvänä järjestelmänä."

Kuvataiteilija Silja Rantanen pitää utopistisena haaveena, että enemmistö poistaisi epätasa-arvon ja korjaisi vinoumat luonnostaan. Siksi tarvitaan muun muassa kiintiöitä.

"Kuinka olisi käynyt Ranskan vallankumouksen ja demokratian kehityksen, jos olisi luotettu ylempien säätyjen vapaaehtoiseen harkintakykyyn?"

Kirjailija Kaari Utrio vakuuttaa, että ainakin naisia kiintiöt ovat auttaneet.

"Muuten apurahan saa vain yksi vähemmistöjen edustaja, ja asia on sillä kuitattu."

Taideapurahat jaetaan yleensä tuttujen kesken, väittää Diakonia-ammattikorkeakoulun yksikönjohtaja Heikki Hiilamo. "Maahanmuuttajien on vaikea päästä piireihin, ja siksi monet hyvät taiteilijat jäävät vaille apurahoja."

Apurahojen saaminen on veikkausvoittoihin verrattavaa arpapeliä, määrittää mediatutkija Juha Herkman. Hänestä vähemmistöjen suosiminen on parempi jakoperuste kuin vaikkapa taiteilijan menestys tai taiteen yhteiskunnallisuus.

"Suhteessa valtioon taiteilijat ovat kerjäläisiä, ja heitä 'lokeroidaan' ja 'niputetaan' joka tapauksessa monin tavoin", toteaa esseisti Antti Nylén.

"Toisia suositaan toisten kustannuksella. Taiteilijoiden pitää suostua tähän tai alkaa tehdä muita töitä, sellaisia, joista saa palkkaa."

Maakuntien rahastot rajaavat hakijoita alueellisin perustein ja nuoret taiteilijat saavat stipendejä iän perusteella, muistuttaa kirjailija Johanna Sinisalo. "Eikä niitä pidetä epäasiallisina, vaikka suuri osa väestöstä jää niiden ulkopuolelle."

Kukaan ei ole väittänyt suomenruotsalaisen kulttuurin tukemisen vahingoittaneen suomenruotsalaisia, toteaa kirjailija Jyrki Kiiskinen.

On outoa sekoittaa sosiaalipolitiikkaa taiteeseen, sanoo professori Jaakko Hämeen-Anttila. Millainen mekkala nousisi, jos jääkiekkomaajoukkueeseen valittaisiin pelaaja sosiaalipoliittisin kriteerein, hän kysyy.

Monikulttuurisuuden käsitteeseen kuuluva epämääräinen ei-eurooppalaisuus näyttäytyy toisen luokan kulttuurikansalaisuutena, pohtii professori Laura Kolbe. "Eihän meilläkään ole opetusministeriön erillisjaostoja tukemassa hämäläistä tai lappilaista, pohjalaista tai karjalaista kulttuurituotantoa. Puhumattakaan, että Suomessa asuvat ruotsalaiset, italialaiset tai kreikkalaiset saisivat erityistukea!"

Onko valtion tehtävä antaa taiteelle tehtäviä, kysyy Ylioppilaslehden päätoimittaja Veera Luoma-aho.

Syntyperän perusteella erottelevat monikulttuurisuushankkeet ovat logiikaltaan rasistisia, sanoo dramaturgi Juha-Pekka Hotinen.

Etnisesti lokeroiva rahoitus tuo politiikan tutkija Iivi Anna Masson mielen saksalaisen kansallisromantiikan synnyttämän ja myöhemmin natsivallan aikaan kukoistaneen Blut und Boden -ajattelun. Hänestä hanke leimaa vähemmistöjä ja korostaa heidän erilaisuuttaan, mutta voi johtaa myös vähemmistötaiteen kontrollointiin.

"On mahdollista, että rahoitusta saavat vain oikeanlaista "monikulttuurisuutta" ja "dialogia" edistävät taiteilijat ja projektit, byrokraattien tulkinnan mukaisesti."

Kirjailija Anja Snellmanin tulevan romaanin päähenkilö on maahanmuuttajatyttö. Hän kysyy, tekeekö se romaanista apurahakriteerit täyttävän "monikulttuurisuutta ja kulttuurien välistä vuorovaikutusta edistävän taidehankkeen".

"Eikö taiteen yksi tärkeistä tehtävistä ole särkeä kliseitä ja rikkoa tabuja, haastaa, hiertää, ärsyttää ja saada aikaan keskustelua, eikä vain kivaa yksituumaista hyminää? "

Edistävätkö Arto Salmisen Turvapaikka, Päivi Alasalmen Valkoinen nainen tai Jari Tervon tapa käsitellä maahanmuuttajuutta kulttuurien välistä vuorovaikutusta, kysyy kirjailija Sofi Oksanen. "Onko olemassa jokin 'tarpeeksi etninen' -mittari?"

Oksasen mukaan monikulttuurisuustuki voisi olla taiteilijan starttiraha. Samaa on ajatellut kirjailija Juha Seppälä. Rahan saatuaan taiteilija siirtyisi "yleiseen sarjaan", Seppälä täsmentää.

"Vähemmistödoping tai muu riman heiluttaminen voi loukata puolin ja toisin saajia ja saamatta jääneitä", lataa professori Yrjö Juhani Renvall.

HS-raati on Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen kokoama yli sadan taiteen, tieteen ja median vaikuttajan joukko.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi