Julkaistu: 26.3.2005 lehdessä osastolla Kulttuuri
Leipää ja sirkushuveja, vai pizzaa ja vuokravideo? Russell Crowen ja Djimon Hounsoun taistelu Gladiaattori-elokuvassa on vain kuvitteellista, mutta viehtymys veriseen väkivaltaviihteeseen ei ole kadonnut sitten roomalaisaikojen.
kirjat
Antiikki elää, kieltämättä. Uusia antiikin kirjallisuuden suomennoksia ilmestyy kohtalaisen usein ja jopa Hollywood tuottaa taas suurelokuvia antiikin historian ja tarujen pohjalta.
Hollywoodin näkemys antiikin maailmasta on oma lukunsa, mutta aidon antiikin kirjallisuuden ja taiteen parissa aikansa viettäväkin joutuu usein kysymään itseltään, mitä kuvat ja tekstit todella kertovat 2000 vuoden takaisesta maailmasta ja mitä ne jättävät kertomatta. Antiikin arkipäivän tuntemus auttaa myös Rooman raunioilla ja arkeologisissa museoissa vierailevaa nauttimaan näkemästään syvemmin.
Antiikin kirjallisuus ja taide antavat toki monipuolisen ja värikkään kuvan omasta ajastaan, mutta lähinnä ne ovat eliitin jäsenten tuottamia toisille saman eliitin jäsenille. Esimerkkinä voi mainita
Caesarin, josta Rooman armeijaa tutkinut
Adrian Goldsworthy toteaa, että tämä ei kertaakaan kerro sotilaidensa käyttäneen haarniskaa.
Onneksi arkeologia ja epigrafiikka täydentävät tietojamme antiikin Rooman arkipäivästä. Tämä lähteistö myös lisääntyy jatkuvasti toisin kuin antiikin kirjallisuuden jäämistö, johon tuskin on enää odotettavissa mitään mainittavia lisäyksiä.
Vuosikymmenien ajan laajin suomeksi ilmestynyt yleisesitys antiikin Rooman arkielämästä on ollut
Jérôme Carcopinon
Sellaista oli elämä keisarien Roomassa, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1939, suomeksi 1971. Tutkimuksen edistyminen ja uusien näkökulmien avaaminen ovat tehneet uuden synteesin luomisen enemmän kuin tarpeelliseksi. On ilahduttavaa, että sellaisen tekijät löytyvät suomalaisten antiikintutkijoiden parista.
Antiikin arkea ja juhlaa -teoksen ensimmäinen jakso
Roomalainen elämänkaari esittelee ihmisen eri ikäkausia raskaudesta ja syntymästä aina vanhuuteen ja kuolemaan saakka.
Avioliitto ja häät (
Marja-Leena Hänninen) sekä
Roomalainen kuolema ja hautakulttuuri (
Maijastina Kahlos) ovat luonnollisesti keskeisessä asemassa, mutta Marja-Leena Hännisen laaja artikkeli
Raskaus ja syntymä Roomassa tuo hyvin esiin kriittisen vaiheen suuren lapsi- ja lapsivuodekuolleisuuden vaivaamasta aikakaudesta.
Hanna Liekson
Roomalainen ruokakulttuuri perehdyttää lukijan herkullisesti - muutamia hyvin valittuja ruokareseptejä unohtamatta - roomalaisten ruokavalioon, joka näyttäytyy yllättävän terveellisenä ja monipuolisena. Välimeren keittiön ystävälle nämä sivut tarjoavat varmasti antoisaa luettavaa.
Ria Bergin
Vaatteet ja pukeutuminen näyttää myös sen, mitä roomalaisilla oli togansa tai stolansa alla, ja poistaa marmoriveistosten luoman harhakuvan valkoisesta antiikista. Roomalainen katukuva oli yhtä värikäs näky kuin mikä tahansa nyky-Italian piazza.
Marja-Leena Hännisen
Juhla kaupungissa on myös ajatuksia herättävää luettavaa sille, joka haluaa löytää kehityslinjoja antiikista nykypäivän traditioihin. Esimerkkeinä mainittakoon Saturnalia-juhlan kehittyminen jouluksi joululahjoineen sekä triumfikulkueen ja kristillisten adventtikuvausten väliset yhteydet.
Erot antiikin ja nykypäivän yhteiskunnan välillä käyvät erityisen selvästi esiin kirjan loppupään artikkeleista.
Terveydenhoito ja hygienia (Ria Berg) sekä
Työ ja vapaa-aika (Marja-Leena Hänninen) muistuttavat, miten huonot tiedot tautien syistä ja yhteiskunnan rakenteeseen itsestään selvänä kuulunut orjuus vaikuttivat jokapäiväiseen elämään antiikin Roomassa. Tuoreelta tuntuu naisen ja lapsen ajankäytön esitteleminen.
Teoksen päätösluku, Maijastina Kahloksen kirjoittama
Roomalainen viihde sijoittaa amfiteatterien väkivaltaiset näytökset omaan historialliseen kontekstiinsa mutta antaa myös virikkeitä vertailla niitä nykyajan väkivaltaviihteeseen.
Asiasana- ja henkilöhakemistoihin sekä kirjallisuusluetteloon liitetyt tiiviit selitykset ohjaavat lukijaa pätevästi syventämään tietojaan, ja myös siksi
Antiikin arkea ja juhlaa on kannatettava hankinta antiikin harrastajan perusteosten joukkoon.
Pekka Tuomisto
Kirjoittaja on vapaa tutkija, tietokirjailija ja suomentaja.
Marmori-
veistokset loivat harhakuvan valkoisesta antiikista
Roomalaista arkea ja juhlaa. Toim. Marja-Leena Hänninen ja Maijastina Kahlos. SKS (Tietolipas 201). 415 s. 29 e.
TAUSTAAsenteet muuttuvat 26.3.2005
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi