Vain arvalla voittaa

Filippiinien entisen diktaattorin vaimolta Imelda Marcosilta kysyttiin aikoinaan: miten oikeutat itsellesi sen, että kylvet rahassa samaan aikaan, kun kansasi rypee kurjuudessa?

Imeldalta ei mennyt sormi suuhun. Hänen mukaansa kansa tarvitsee sen unelman, että rikkaus ja hyvä elämä on mahdollista. Päiväuni siitä, että "se voisin olla minä" pitää köyhät elämänsyrjässä kiinni.

Julkeahko tokaisu. Sitäkin ikävämpää on se, että Imelda oli oikeassa. Juuri moisen fantasian turvin kapitalismi pysyy pystyssä.

Perinteisesti ihmisellä on ollut käytössään kaksi tapaa yrittää parantaa elämänolojaan: työ ja politiikka. Elämänuhrauksina ne myös muistuttavat toisiaan. Siinä piileekin imeldismin vastaisen kamppailun suuri ongelma. Poliittinen aktivismi näet toisintaa sen arkisen raadannan, josta ihminen haaveilee pääsevänsä eroon. Aktivismi, niin kuin työkin, on ponnistelua vailla takuita.

Työnteko ja aktivismi lupaavat molemmat pieniä parannuksia pitkän ajan päästä – ehkä. Ne ovat hohdotonta yhteistoimintaa, jossa ei pääse loistamaan ja josta ei saa mainittavaa tunnustusta.

Aktivismiin verrattuna äänestäminen on ilmaista ja hyvin yksinkertaista. Silti emme tunne sanontaa "helppo äänestäminen". Päinvastoin, kansa mataa vaaliuurnille yhä lyijyisemmin jaloin.

Äänestäjältä puuttuu mahdollisuus ajatella, että "se voisin olla minä".

Vanhoina huonoina aikoina tunnettiin sosiaaliseksi nousuksi kutsuttu ilmiö. Siinä työn ja politiikan teko vielä yhdistyivät fantasiaan siitä, että "se voisin olla minä". Raadettiin ja säästettiin, toimittiin ay-liikkeessä ja uskottiin, että näillä eväillä huomenna on paremmin.

Nykyään politiikka-työ ja lotto ovat kahdentuneet irti toisistaan. Finanssivetoinen kansainvälinen kapitalismi on syönyt klassisista markkinatalouden oikeutuksista toisen: ahkeruuden. Jäljellä on vain arpa – se, että kuka tahansa voi menestyä.

Politiikassa vaikutusvallan puute turhauttaa ja ahkeruuden lannistaa palkinnon puute. Mutta arpapelille osallistujan olematon vaikutusvalta ei aiheuta legitimaatiokriisiä. Päinvastoin, se on juuri pelin uskottavuuden edellytys. Finanssikriisi, joka syntyi helposta rahasta ja josta vain syylliset hyötyivät, ei horjuttanut järjestelmää. Sehän todisti sutkisti, että helppo raha kannattaa.

Kirjoittaja on filosofi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi