13.9.2010 16:09
Jouko Lehtola
Nuorisokulttuurin kuvaajana ansioitunut valokuvaaja Jouko Lehtola on kuollut. Vuonna 1963 syntynyt valokuvaaja kuoli pitkällisen sairauden jälkeen Helsingissä lauantaina.
Tunnetuin Lehtolan rockkuvista on HIM-yhtyeen Razorblade Romance -albumin kannessa.
Lehtola kuvasi rockartisteja 1990-luvun alusta asti myös Helsingin Sanomiin. 2000-luvulla hän kiinnostui myös yhteiskunnallisista aiheista ja klassisemmasta valokuvauksesta.
Taideteollisen korkeakoulun valokuvataiteen laitokselta valmistuneen Lehtolan töitä on ollut esillä monissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä Suomessa ja ulkomailla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi