Vanhan Jukon Kahdeksan surmanluotia on teatteritapaus

Lahti. Lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon Kahdeksan surmanluotia on vuoden teatteritapaus, arvioi kriitikko Maria Säkö. Näytelmä kääriytyy Nälkämaan lauluun, osoittaa kahtiajakautuneen Suomen ja sukeltaa väkivallan syihin.

Se vyöryttää lähes sadan viime vuoden aikana Suomessa tapahtuneen väkivallan fyysiset ja henkiset jäljet sensuroimattomina yleisöön.

Kahdeksan surmanluotia tarkentuu tähän päivään, mutta pyörittää karnevalistisesti ainakin neljää eri aikatasoa: nykypäivään sijoittuvaa tarinaa, kansalaissodan aikaa, 60-luvun loppua sekä näyttelijöiden tätä hetkeä, iltamatyyppistä suoraa ja poliittista kosketusta yleisöön.

Mikko Niskasen elokuvan autioituva maaseutu korvautuu tämän päivän teollisuuskaupungilla. Jos aikoinaan joutuivat ahtaalle pienviljelijät, vuonna 2010 pontikkapulloon ja aseeseen kohtalokkain seurauksin tarttuva Pasi (Sakari Tuominen) tekee roskakuskin, mutta myös freelance-näyttelijän töitä. Taitavin sivalluksin hänen tilanteensa läpi kuultaa monen nykypätkätyöläisen asema.

Ohjaaja Juha Luukkonen luo oman teatterikielioppinsa, joka toki tunnustaa Reko Lundánin ja etenkin Kristian Smedsin perinnön. Hänen tyylinsä perustuu lyyriseen ja sensitiiviseen teatterin eri elementtien käyttöön. Esitys kunnioittaa ihmisen salaisuutta eikä typistä henkilöitä uhreiksi.

Arvio kokonaisuudessaan sunnuntain Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi