lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vapaa-ajattelijoiden pilakuvia epäillään jumalanpilkasta

10.7.2006 15:39

Vapaa-ajattelijan liitosta on tehty tutkintapyyntö Helsingin poliisille. Syynä ovat liiton nettisivuilla olevat Osmo Tammisalon piirtämät kuvat. Tutkintapyynnön mukaan ne rikkovat uskonrauhaa ja kiihottavat kansanryhmää vastaan.

Tutkintapyynnön jätti yksityishenkilö.

Liiton puheenjohtaja Robert Brotherus ja Osmo Tammisalo ovat jo olleet kuvista kuulusteltavina.

"Siinä käytiin läpi kuvien historiaa ja sitä, milloin ja missä niitä on julkaistu", Brotherus kertoo. "Netissä ne ovat olleet jo vuodesta 1997, kun toimistollamme oli Tammisalon näyttely."

Sen yhteydessä kuvia julkaistiin monella taholla. Niitä on nähty muun muassa Helsingin Sanomien sivuilla sekä Ylen TV2:n Ajankohtaisen kakkosen Jumala-illassa.

Biologiaan ja evoluutiopsykologiaan erikoistuneen tietokirjailija Tammisalon kuvia voi lähettää Vapaa-ajattelijain liiton nettisivuilta sähköisinä postikortteina.

Niiden yhteydessä huomautetaan, että kyse on "Jumalattomista pilakuvista", jotka voivat aiheuttaa närkästystä uskovaisissa. Siksi niitä kehotetaan lähettämään vain uskonnottomille.

Kuvia on 24 erilaista. Yhdessä kuvataan Jeesusta, jolla on aaseja selässään. Teksti kuuluu: "Ensin Jeesus ratsasti aasilla, mutta siitä lähtien . . ." Toisessa rististä lankeaa maahan hakaristin muotoinen varjo. Kolmannessa papinkaapuinen mies luuttuaa lattiaa ja vaatii: "Lisää naisia papeiksi!"

Tammisalossa tutkintapyyntö on herättänyt lähinnä hilpeyttä. "Sananvapauden kannalta se on kyllä surullinenkin juttu."

Robert Brotherus näkee tutkintapyynnön taustalla talvisen, tanskalaisen Jyllands-Postenin Muhammed-pilakuvista nousseen jupakan.

"Silloin keskusrikospoliisi tutki pilakuvia nettisivuillaan julkaissutta Suomen Sisu -yhdistystä. Nyt kokeillaan, saadaanko meidän sivuistamme samantapainen prosessi aikaan."

Nykyisen rikoslain mukaan uskonrauhan rikkomista on mm. Jumalan julkinen pilkkaaminen tai sen julkinen herjaaminen tai häpäisy, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta pitää pyhänä. Rangaistuksena on sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta.

Kiihotuksesta kansanryhmää vastaan voi saada samoin sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.