Veijo Rönkkönen Suomi-palkittiin uran pituudesta ja taiteen tasosta

Parikkala. Ite-taiteilija Veijo Rönkkönen kertoo olleensa yllättynyt, kun Opetusministeriöstä soitettiin ja kerrottiin, että Rönkköselle on myönnetty taiteen Suomi-palkinto.

Hän oli kiittänyt vastaten, ettei aio tulla noutamaan palkintoa Helsinkiin, valtioneuvoston juhlahuoneistoon Smolnaan. "Enhä mie olis mie, jos olisin mänt sin", hän toteaa nyt.

Niinpä Rönkkösen aikoinaan "löytänyt" ja hänestä juuri kirjan julkaissut taiteilija Veli Granö edusti häntä Smolnan juhlassa runsas viikko sitten ja sai palkintoon liittyvän kunniakirjan kulttuuriministeri Stefan Wallinin kädestä.

Rönkkönen (s. 1944) oli yksi viiden taiteenalan edustajasta, joista kukin sai 30 533 euroa puhtaana käteen.

Rönkkösen pihassa, palkitussa veistospuistossa on jykeviä suuria betonihahmoja, eri rotuja ja kansakuntia kuvaavia groteskeja patsaita, paikallishistoriasta ja Kalevalasta ammennettuja karnevalistisia aiheita, pieniä siroja lapsihahmoja ja sirkuslaisia, joogaajia niin edelleen. On jopa Harry Potteria lukeva hahmo.

Veistospuisto on kasvanut vähitellen. Ensimmäiset jähmeät betoni-ihmisensä Rönkkönen muotoili 1960-luvun alussa, kun molemmat vanhemmat elivät.

Nykyisin 6 000 neliön tontilla on jo 450 veistoksen pienoismaailma. Kävijöitä veistospuistossa on parhaimpina aikoina ollut 30 000.

Veistospuisto sijaitsee Parikkalan Koitsanlahdella vilkkaasti liikennöityjen väylien välissä. Toisella puolella kulkee kuutostie ja toisella puolen menee rautatie kohti Joensuuta, Savonlinnaa tai Helsinkiä.

Tästä on kilometri Venäjän rajalle, jonka puskat peittävät. Neuvostoliiton aikaiset vartiotornit seisovat tyhjillään kuutostien varrella.

Sen verran huomiota puisto on herättänyt, että tielaitos on pystyttänyt kuutostien varteen kyltin. Tien oheen on rakennettu taukopaikka, etteivät autot tukkisi liikennettä puiston kohdalla.

Taiteilijalla ei ole osuutta asiaan. Hän vain veistää ja hoitaa puutarhaa.

Valokuvataiteilija ja elokuvaaja Veli Granö on tuntenut Rönkkösen yli 20 vuotta. Ensi kerran hän kuvasi veistospuistoa vuoden 1986 Onnela-debyyttinäyttelyynsä, jonka valokuvissa esiintyivät silloin vielä tuntemattomat nykykansantaiteilijat.

Parikymmentä vuotta kului, kunnes Granö tapasi taas Rönkkösen. Keskusteluja on sittemmin ollut useita. Granön kirja Veijo Rönkkösen todellinen elämä ilmestyi tänä syksynä.

Rönkkönen kävi töissä muutaman kilometrin päässä Simpeleen paperitehtaalla, jossa hän oli aloittanut 16-vuotiaana. Nyt hän ollut jo seitsemän vuotta eläkkeellä ja asuu mökkiään yksin.

Kaksi vanhempaa veljeä ja sisko muuttivat muualle kauan sitten. Rautatien ratatöissä ollut isä kuoli 1970-luvulla. Ankara, viimeisinä vuosinaan sairas äiti menehtyi 1990-luvun alussa.

Taiteen, tässä tapauksessa betoniveistosten teko on myös terapiaa. Rönkkönen työstää veistoksia kesäisin hoitaen myös puistonsa runsasta, joka yksityiskohtaa myöten suunniteltua kukkatarhaa.

Vuoden kierto on säännöllinen. Kukka- ja kasvitarhan kylvötyöt täyttävät kevään. Syksyllä Rönkkönen korjaa satoa, sienestää ja marjastaa.

Talvet ovat hiljaisia. Silloin Rönkkönen joogaa tunnin verran joka aamu ja ajaa autollaan sen jälkeen uimaan, Lappeenrantaan, Lauritsalaan tai Imatralle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi