15.1.2007 23:00
Nuorten asenne laittomaan verkosta lataamiseen ei ole muuttunut uuden tekijänoikeuslain myötä. 36 prosenttia nuorista suhtautuu piratismiin myönteisesti tai erittäin myönteisesti.
Tämä selviää kuukauden päästä julkistettavasta Kansallisesta nuorisotutkimuksesta (KNT) saaduista ennakkotiedoista.
Edellisen, vuonna 2005 tehdyn tutkimuksen mukaan luku oli 39 prosenttia.
Tutkimuksen tehneen 15/30 Researchin mukaan kolmen prosentin ero ei ole tilastollisesti merkittävä – asenteet ovat pysyneet käytännössä muuttumattomina.
Mitä nuorempi ryhmä, sitä positiivisempi suhtautuminen. Piratismimyönteisyys ei myöskään riipu siitä, pitääkö nuori itseään "kapinallisena" tai "kuuliaisena" tai miten myönteisesti tai kielteisesti hän suhtautuu poliisiin.
Sen sijaan piratismiin positiivisesti suhtautuminen liittyy voimakkaasti siihen, kuinka kiinnostunut nuori on tietokoneista. Jos nuori käyttää paljon tietokoneita, hän myös pitää piratismia hyväksyttävänä. Nuorten kohdalla piratismi tarkoittaa käytännössä kokonaan verkkopiratismia, ei fyysisiä piraattikopioita levyistä.
Luvaton lataaminen on erittäin yleistä. Yli puolet, 52 prosenttia, 15–25-vuotiaista suomalaisista nuorista on uuden KNT:n mukaan ladannut verkosta elokuvia ja 45 prosenttia tv-ohjelmia. Ikäluokan miehistä jopa 70 prosenttia on ladannut elokuvia ja 60 prosenttia tv-ohjelmia. Käytännössä näiden kaikkien voidaan olettaa ladanneen elokuvansa laittomasta lähteestä. Vertailulukuja ei ole, sillä lataamista kysyttiin ensimmäistä kertaa. Musiikin lataamisesta ei kysytty.
Vuoden 2006 alussa voimaan tulleen uuden tekijänoikeuslain myötä laittomasta lähteestä lataaminen on oikeuden vastainen teko, mutta käytännössä siitä ei rangaista. Jos lataaja tietää, että lähde on laiton, hän voi kuitenkin joutua maksamaan korvauksia ja käytetty kone voidaan takavarikoida.
Ennen lakimuutosta lataamista ei kielletty laissa, vain jakaminen oli kielletty. Lataamista ja jakamista on kuitenkin vaikea erottaa toisistaan. Elokuvat ovat niin isoja tiedostoja, että käytännössä niitä ladataan vain vertaisverkoista, joissa lataajan pitää myös lähettää toisille lataajille samaa tiedostoa. Näin lataaminen nopeutuu, mutta lataajasta tulee myös lähettäjä, eli käytännössä tekijänoikeuslain mukaan rikollinen.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi