Verkossa lapsista tehdään pornon jauhelihaa

Ihmiset ovat sanoneet, ettei lapsipornolla voi kritisoida lapsipornoa. Olen aivan samaa mieltä; ei voikaan.

Mutta mikä oikeuttaa samastamaan teokseni lapsipornoon, varsinkaan kun harva tuomitsijoista on sitä nähnyt? Ei prostituutiota käsittelevä dokumenttifilmi ole itse prostituutiota. Raamattu on täynnä väkivaltaisia kohtauksia, mutta siitä ei ole kukaan älynnyt tehdä tutkintapyyntöä väkivaltana.

Jos ilmiantaja on väistämättä itse murhaaja, jos moraalifilosofin eettinen kannanotto tekee hänestä käsittelemiensä kysymysten syyntakeisen tai jos tiedonanto keskitysleiristä on sen pystyttämistä, eletään silmien ummistamisen totalitarismissa.

Ei se, joka kysyy laajan ihmisoikeusrikoksen oikeutuksesta ole rikollinen, vaan se joka haluaa hyveellisesti hymistellen ohittaa salahaudan.

Aktivistinen taideteos on väite ja asioihin vaikuttamista, se ei palaudu kuviin. Neitsythuorakirkon herättämän paniikin takana on myös se, ettei taiteen uusiin ei-esineellisiin, todellisuusliityntäisiin muotoihin ole totuttu.

Neitsythuorakirkko oli ilmianto laillisuuttaan vakuuttavien, vapaasti saatavissa olevien miljoonalukuisten nettisivujen sisältämästä lapsipornosta. Teos väitti, että lapsiporno on liukunut marginaalista keskiöön, salatusta kamarista torille.

Teksteissä ilmiö nimettiin uudeksi orjakaupan muodoksi, virtuaaliseksi ihmiskaupaksi.

Kuvat olivat poimintoja sellaisesta, mitä kukaan ei nimittänyt lapsipornoksi.

Teinibeibisivuja pidetään vaarattomana valtavirta-aineistona.

Ketään ei häirinnyt se, että teinihuoriksi nimetyt neidot toteuttavat sivulta toiselle naisen paradoksista palvelutehtävää, ruumiillistaa yhtä aikaa neitsyt ja huora.

Olisinko voinut esittää argumenttini vain sanallisesti, ilman kuvia? Olisin siis väittänyt, että netin sallitut sivustot ovat merkittävältä osaltaan rangaistavaa lapsipornoa.

Kukaan ei olisi uskonut. Teos olisi ohitettu tylsänä moralismina. Olisi ihmetelty, eikö ikävän sanoman saarnaajalla ole yhtään todistetta väitteensä tueksi.

Uskottavuus vaatii vähintään muutaman todisteen esittämistä. Virtuaalinen ihmiskauppa, kulttuurin keskiön lapsipornoistuminen, vaikuttaa väärältä väitteeltä, koska jokainen on lapsipornoa vastaan. Eikä sellaista, mitä kaikki vastustavat, voi olla olemassa.

Poliisin takavarikko todisti väitteeni oikeaksi. Mutta samalla se tarkoitti, että Smedsin Tuntemattomasta sotilaasta vauhtia saanut tapa arvostella teos siihen tutustumatta on saanut lisää kannattajia.

Kuvat olivat todistusaineistoa väitteestä. Taiteeksi sinänsä niitä ei ole mitään mieltä siirtää. Todellisuuden ilmiöitä kommentoivassa ja muuttamaan pyrkivässä taiteessa kuva ei ole esineellisen itseriittoinen. Kuvista pyritään etenemään tekoihin, asioihin vaikuttamiseen.

Valtavirtasivujen perusporno, jota Neitsythuorakirkko esille nosti, on toisenlaista kuin se lapsiporno, joka räikeän sanan myötä ihmisten mielikuvissa elää.

Perusporno ei yleensä kuvaa pikkulapsia, ei pakottamista muuta kuin näyteltynä. Mallit ovat tyttöjä, yhtään teinibeibin miespuolista vastinetta ei otoksessani noussut esiin.

Porno on ammattimaisen poseerauksen bisnestä, jossa kuvastuvat markkinatalouden lait. Ilmaiskuvat toimivat nettipornossa mainoskuvan tavoin, tunnettuuden lisäämiseksi. Niitä levitetään mahdollisimman laajasti, jotta varmistettaisiin käyttäjien hakeutuminen maksullisille sivuille.

Teinibeibit, ja siis tässä tapauksessa myös lapsipornon uhrit, toimivat myös bisneksen ehtojen alaisina. Kuvien leviäminen on liiketoiminnan etujen mukaista.

Porno on nähtävä suhteessa valtaan ja talouteen.

Ovatko teinibeibit uhreja? Ovat, vieläpä laajemmin kuin lapsipornon uhrit yleensä. Uhrin asema ei tule välttämättä suorasta pakottamisesta, uhrit ovat saattaneet itse hakeutua alalle, pornotähden ura koetaan yhtä houkuttelevaksi kuin minkä muun tahansa puolijulkkiksen.

Jo lapsi opetetaan tuotteistamaan itsensä, vääntymään vietteleviin poseerauksiin, myymään itsensä kuvana maailmalle. Viettelijänä ja alistajana toimii koko kulttuuri, markkinatalouden ja visuaalisen yhteiskunnan arvot.

Kulttuurin lapsipornoistumisen takana on isoja kysymyksiä sukupuolesta ja vallasta, taloudesta ja mediayhteiskunnasta. Sekä tuotteistamiseen ja innovaatiohypeen liittyvästä moraalisen pohdinnan väistämisestä.

Ei mietitä, mitä asia eettisesti merkitsee, jos sillä vain voi tehdä tulosta. Lapsipornonäyttelijä tekee tulosta, tai ainakin hänen parittajansa. Kysyntä luo tarjontaa, ja sivut monistuvat.

Jos uutinen on ikävä, on parempi teloittaa ilmiantaja rikollisena. Niin säilyy rauha ja hiljaisuus, ja mallikelpoiset ihmiset voivat jatkaa tekemättä itse asialle mitään.

Nyt pohditaan, oliko rikos tuoda galleriaan sitä todellisuutta mikä tulvii paljon julkisempana muualla, netin 500 miljoonalla sivulla.

Rikos on, mutta toisaalla. Pahin rikos on siinä, että virtuaalisen ihmiskaupan annetaan tehdä miljoonasta lapsesta pelkkää pornon jauhelihaa.

Suomen laki sallii jokaisen käyttää päivittäiseksi ravinnokseen peruspornoa, jonka Neitsythuorakirkko osoitti raa'an lapsipornon läpitunkemaksi.

Jos Kluuvin gallerian näyttelyssä olisi ollut nettiyhteyksin varustettuja päätteitä, ja niissä esillä aivan samat kuvasivut, se ei olisikaan täyttänyt hallussapidon tuntomerkkejä. Nettisivun aukipito ei ole hallussapitoa mutta paperitulosteen on.

Eikö lainsäädäntö pysy tekniikan perässä vai pettääkö suhteellisuudentaju?

Suomen laki ei halua puuttua hevijuusereihin, jotka päivittäisillä lapsipornoannoksillaan edesauttavat sivustojen ylläpitoa. Suomen laki ei myöskään ota kantaa koulupoikien kasvatusohjelmaan, joka pyrkii iskostamaan ikäluokan 99-prosenttiseen enemmistöön sen käsityksen, että tyttö on huora vauvasta alkaen.

Lapsipornon kuluttajaa auttaa se, että saadaan arvostelija hiljaiseksi. Onko laki ja poliisi siis viime kädessä lapsipornon puoltajien asialla?

Taiteilija ei ole lain yläpuolella. Luonnollisesti minulle kuuluu se tuomio, joka väitteeni esittämisestä langetetaan.

Mutta taiteilijan velvollisuus on omien etujen ja ahtaan laintulkinnan ohi porautua sellaisiin kysymyksiin, joita lait ja ihmiset mielellään väistävät.

Kuvat olivat esiinnosto todellisuudesta, jolle on mahdollista tehdä jotain. Todellisuuden paljastaminen on rikos vain silloin, kun todellisuuteen ei haluta puuttua.

PS. Avoin kirje Tarja Haloselle. Hyvä presidentti, armahtakaa tietokoneeni. Vankeusrangaistukseni voidaan kyllä kaksinkertaistaa, jotta ehtisin vankilassa miettiä, miksi lapsipornoa vastaan ei saa taistella.

Tutkijat ja taiteilijat ovat sosiaaliturvan ulkopuolelle työnnetty ryhmä. Heiltä kannattaa riistää työvälineetkin. Vain siten voidaan varmistua kehityksestä, jolla kriittinen taide eliminoidaan todellisuuden epäkohdista muistuttamasta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi