30.7.2008 5:03
Simonas Kirsis rakentaa mikserikoppia tulevan viikonlopun Ankkarokkia varten.
Moni kesäfestivaali on joutunut tänä vuonna verottajan erityissyyniin. Syynä on verohallituksen 2006 aloittama kolmivuotinen ohjelma, jossa selvitetään yleishyödyllisten yhteisöjen verotusta.
"Varsinkin monen kevyen musiikin tapahtuman asioita on käyty läpi", festivaalien kattojärjestön Finland Festivalsin toiminnanjohtaja Kai Amberla vahvistaa.
Toiminnaltaan yleishyödylliseksi katsotun yhteisön ei tarvitse maksaa tuloveroa. Viime vuosina moni kevyen musiikin festivaali on joutunut verolle.
Toukokuussa yleishyödyllisen aseman menetti Pori Jazz. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) päätöksen jälkeen Pori Jazz joutui maksamaan takautuvasti vuosilta 2004–2008 noin 150 000 euroa.
Tapahtuman toimitusjohtaja Katja Leppäkoski pitää ratkaisua huonosti perusteltuna. "Päätöksessä todettiin vain, että tapahtuma ei täytä lain antamia yleishyödyllisyyden edellytyksiä. Kriteerejä ei kuitenkaan ole määritelty tarkasti."
"Korkeakulttuuri katsotaan yleishyödylliseksi, mutta pop-kulttuuria ei", Leppäkoski sanoo.
KHO perusteli päätöstään muun muassa Pori Jazzin ilmaistapahtumien vähäisellä määrällä. Niitä on kuitenkin Porissa ollut jo useana vuotena yli puolet ohjelmistosta. Ilmaistapahtumien määrä Porissa onkin nyt harkinnan kohteena.
Verohallituksen ylitarkastajan Ilkka Lahden mukaan yleishyödyllisyyden arviointi on vaikeaa. Nykylinjauksen mukaan sellaiseksi katsotaan useammin korkea- kuin pop-kulttuurin piiriin kuuluva festivaalitoiminta.
"Yleishyödylliseksi katsotaan yleensä sellainen toiminta, joka saa valtion tukea. Yleensä tällaisia ovat esimerkiksi teatteri ja ooppera", Lahti sanoo.
Yleishyödyllisen yhteisön toiminta ei saa kohdistua vain rajattuun joukkoon, eikä se saa tuottaa taloudellista hyötyä pyörittäjilleen. Lahden mukaan yleishyödyllisyys edellyttää jonkin tieteen tai taiteen konkreettista edistämistä.
"Rockfestivaalit ovat useammin kaupallista toimintaa, ja ne on katsottu yleensä ei-yleishyödyllisiksi."
Savonlinnan oopperajuhlien johtajan Jan Hultinin mielestä yleishyödyllisyys on Savonlinnan kohdalla rockjuhlia perustellumpaa. Hultinin mukaan Savonlinna edistää yksittäistä taiteenalaa, eikä se kilpaile muiden tapahtumien kanssa. "Savonlinnassa ovat Suomen ainoat suuret oopperajuhlat, kun taas esimerkiksi rock-festivaaleja on enemmän."
Oopperajuhlien budjetista noin 13–14 prosenttia eli noin miljoona euroa tulee julkisista varoista.
Korkeakulttuurin tapahtumista verotarkastus on tänä keväänä tehty muun muassa Kuhmon kamarimusiikissa, joka katsottiin yleishyödyllisiksi.
Suurimmista rock-festivaaleista Provinssirock joutui verolle vuonna 2003, eikä päätös kaatunut KHO:ssa. Korson Ankkarock tulkittiin liiketoiminnaksi 1990-luvun lopussa. Siihen asti Ankkarockin toinen festivaalipäivä oli ollut ilmainen. Päätöksen jälkeen festivaalista tuli kokonaan maksullinen.
Ilosaarirockia järjestävä Joensuun popmuusikot ry jaettiin veroperusteiltaan kahtia viime vuonna. Aikaisemmin yhdistyksen kaikki toiminta oli laskettu yleishyödylliseksi, mutta nyt itse festivaali tulkittiin verotettavaksi liiketoiminnaksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi