Vesiputouksen pauhusta tulee taiteilijan huuto

Turku. Turun taidemuseo on viime vuosina nostanut profiiliaan erityisesti Itämeren alueen taiteen esittelijänä. Museossa on nähty niin eturivin ruotsalaista nykytaidetta kuin Punaste lippude all, erinomainen Viron neuvostoaikaisen taiteen katselmus. Tulossa on taidetta Liettuasta ja Venäjältä. Floromania keskittyy Viron taiteen neuvostoaikaa edeltäviin vuosiin.

Näyttely esittelee kukka- ja kasviaiheisia maalauksia ja taideteollista esineistöä Tallinnan ja Tarton taidemuseoista ja turkulaisilla kokoelmalainoilla täydennettynä.

Näyttelyä voi hyvin katsoa kukka-aiheiden monipuolisena kavalkadina ja nauttia ruusuisten värien loistosta. Voi myös miettiä kukkien symbolisia merkityksiä eri aikakausien taiteessa ja poimia impressionismin antamia vaikutteita. Sellaisena näyttely varmasti vetää museon salit täyteen.

Näyttelyyn sisältyy kuitenkin myös toinen taso. Se tarjoaa mahdollisuuden nähdä yhdellä kertaa huomattavan määrän virolaista taidetta, jota Suomessa nykytaidetta lukuun ottamatta on nähty aivan liian vähän.

Siksi Floromania runsaudestaan huolimatta tekee myös nälkäiseksi ja saa odottamaan jatkoa Turun ja Viron museoiden ilmeisen toimivalle yhteistyölle.

Viron nykytaidetta edustavan Jaan Toomikin (s. 1961) videoteos Waterfall (2005) muistuttaa performanssitaiteen pitkästä perinteestä Virossa.

Taiteilija seisoo teoksessaan suuren vesiputouksen edessä ja katsoo suoraan kameraan. Kun hän hitaasti avaa suunsa, putouksen ääni voimistuu ja siirtyy ikään kuin hänen sisälleen.

Ihminen ja luonto ovat muutaman hetken yhtä purkauksen kaltaisessa teoksessa, joka tuo väistämättä mieleen Edvard Munchin maalauksen Huuto (1893).

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat |