11.6.2009 16:03
Kaupallisia medioita edustava Viestinnän keskusliitto toistaa vaatimuksensa, että Yleisradion rahoitus on hoidettava valtion budjetista. Liiton mukaan budjettirahoitus takaisi reilun mediakilpailun ja viestinnän monimuotoisuuden paremmin kuin kotitalouksilta perittävä niin sanottu Yle-maksu.
Viestinnän keskusliitto julkisti torstaina lausuntonsa kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtaman työryhmän esityksestä Ylen rahoittamisesta. Lintilän työryhmän mielestä nykyiset tv-luvat olisi korvattava kotitalouksilta ja tietyn kokoisilta yrityksiltä perittävällä mediamaksulla.
Liitto korostaa, että perinteinen arvio budjettirahoituksen haitallisesta vaikutuksesta Yleisradion puolueettomuuteen on aikansa elänyt.
"Miksi kansalaiset joutuvat rahoittamaan Yleisradion yhä paisuvia palveluita? Työryhmän määritelmäehdotus ei tarjoa vastausta peruskysymykseen julkisen palvelun oikeutuksesta", arvostelee Viestinnän keskusliiton johtaja Satu Kangas.
"Myös muut julkiset palvelut rahoitetaan budjettivaroin", hän perustelee.
Torstaina päättyi määräaika lausunnoille Lintilän työryhmän esityksistä.
Kilpailuvirasto: Emme vastusta Yle-maksua 13.6.2009
Kilpailuvirasto vastustaa Yle-maksua 11.6.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi