Viipaleeet lohkeavat kaupparatsun selkänahasta Q-teatterin Kauppamatkustajan syntymä on uuvuttavan pitkä, mutta moraalisesti ryhdikäs esitys

teatteri

Mikä on maailma, jossa markkinatalous todella tarkoittaa markkinoita - moottoriturpaisten helppoheikkien kiertolaiselämää viinanhajuisessa asuntovaunussa torilta toiselle, räntäsateesta vesisateeseen - ja josta Jumalakin jää vuorotteluvapaalle?

Se on syrjäseutujen Suomi 1980- ja 90-luvulla: nousukaudesta lamaan ja uuteen vauhtisokeaan liitoon, jonka imu ohittaa yhä useamman yhä kauempaa. On suuria odotuksia, vielä suurempia haaveita sekä huojahtelevaa uskoa, joilla kaikilla voi pian pyyhkiä takapuolensa - ellei joku muu ehdi ensin.

Sami Parkkisen kolmen vuoden takainen

Kauppamatkustajan syntymä -romaani saa nyt toisen tulemisensa näyttämöllä, mutta ongelmitta se ei onnistu.

Parkkisen sekä

Kauppamatkustajan Q-teatteriin ohjanneen

Heikki Kujanpään sovitus on pitkä, väliin puuduttavasti saarnaava, paikoin tylsä, ja sittenkin moraalisesti ryhdikäs.

Tragikoomisessa tai pikemminkin komitraagisessa tekstissä on eittämättä draaman ainekset. Dramatisointiin on kuitenkin jäänyt paitsi turhia rönsyjä myös "kirjallisuuksia", jotka näyttämöllä toimivat huonosti.

Mielenkiintoisin muutos on tapahtunut kauppamatkustaja Holgerin toisen pojan sukupuolenvaihdoksessa.

Henkka on edelleen Henkka, oikealta nimeltään kuitenkin Henriikka. Nuori nainen (

Elena Leeve) osoittautuu monessakin mielessä kovimmaksi kaikista, mikä on paitsi realistinen myös tarpeellinen särmä markkinaluusereiden päältä katsoen hilpeään, pinnan alla kalmalta lemahtavaan machoiluun.

Tarina elää enemmän menneessä kuin näytelmän kehyskertomukseksi alistetussa nykyhetkessä, joka osuu ironisesti millennium-juhlaan.

Siirtymät ovat hankalia, sillä romaanissa helposti kuvaillut kontrastit jäävät näyttämöllä viitteellisen rekvisiitan, kankean lavastuksen ja kenties tarkoituksellisesti epäuskottavien kirpputoripukujen varaan.

Satiiriset, jopa absurdit kärjistykset tekevät kokonaisuudelle hyvää. Kohtaus, jossa

Jaakko Saariluoman esittämä profeetallinen, toisin sanoen täysin kajahtanut Herpes demonstroi Jumalan kyseenalaista huumorintajua, nostaa koko esityksen pulssin siihen saakka ennennäkemättömälle tasolle.

Voi tietysti olla, että kyse on vain yleisön helpotuksesta, tarpeesta nauraa ja viihtyä; mutta tämä toimii, on toiminut Q-teatterissa ennenkin.

Itku on silti lähellä naurua myös nyt, ennen muuta isän ja pojan, Holgerin (rooliinsa erinomaisesti sopiva

Asko Sahlman) ja Matin (niin ikään luonneroolia tekevä

Janne Hyytiäinen) tarinoiden ja tulkintojen kautta.

Holgerin rehvakkuus on kuitenkin enimmäkseen suurta ja äänekästä, Matin surkeus suorastaan tutisevaa ja Henkan kovuus kiveä kovempaa. Lopussa ylikuormittuneen maksansa kellastama alkoholisti selviäisi deliriumistaan varmaan vähemmälläkin, ja kun kuoleman kirkasta valoa vielä säestää surumarssi, lipsutaan jo liioittelun puolelle.

On hienoa, että ollaan tosissaan, mutta rauhoittuminen tekisi esityksestä vielä uskottavamman.

Kauppamatkustajan

syntymä on omalakinen teos, jota voi kuitenkin lukea myös

Arthur Millerin Pulitzer-palkitun

Kauppamatkustajan kuolema -klassikon paralleelina.

Molemmat peilaavat henkilökohtaisia valintoja ja yhteiskunnallista murrosta päähenkilön sekä hänen lähipiirinsä kautta.

Keskiössä ovat isä ja hänen kaksi lastaan, joiden kohtaloita aika raa'asti riepottaa.

Sami Parkkisen ja Heikki Kujanpään näytelmässä sivuhenkilöillä, muun muassa Saariluoman Herpeksellä,

Sami Lankin Simolla sekä taiten vähän yksipuiset roolinsa tekevillä

Elina

Knihtilällä ja

Annu Valosella, on pääjuonen lisäksi omat tarinansa.

Ne olisi ehkä sittenkin pitänyt jättää rauhaan, sillä päällimmäiseksi kokemukseksi

Kauppamatkustajan syntymästä jää uupumus.

Yksi kaupparatsuista karauttaa menestykseen, kaksi kuolee, muutaman tulevaisuus jää auki. Ja joku pääsee leikkimään Jumalaa.

Suna Vuori

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi