Volanen: Totalitarismin nousu estettävä

Taas jäljet pelottivat, kommentoi Seppo Hentilä jokin aika sitten Saksan uusia ääri-ilmiöitä. Samaa keskustelua käydään myös Ranskassa, mutta läheltäkin löytyy huolen aiheita.

Muistan hyvin Suomen ja Neuvostoliiton nuorison ystävyysleirin 1960-1970-lukujen vaihteessa. Julkilausumasta ei päästy yksimielisyyteen, ja neuvottelutauolla eräs suomalainen sanoi minulle silmät kiiluen, että tulevassa vallankumouksessa minut ammutaan penkalle.

Tänä syksynä tuo ajan kuva muistui usein mieleen, kun Tehy ja Kansallisteatteri leikittelivät kuolemalla ja kun siitä Jokelassa tuli totta. Samoihin aikoihin puistatti uutinen Leninin patsashankkeesta.

Vanha tauti näyttää tarttuneen.

Jo vuonna 2001 Kansallisteatterin Tuntemattoman sotilaan ohjaaja Kristian Smeds kirjoitti ja ohjasi Kajaanin kaupunginteatteriin "Huutavan ääni korvessa" -näytelmän. Sen avainrepliikkinä pidettiin tuolloin: "Tää viha, se on ainoa mitä mulla on enää jäljellä."

Smedsin Kajaanin näytelmän roolihahmo Agitaattori myös ennakoi ja perusteli tulevaa: "Vuoteen 2005 mennessä tässä maassa tehdään poliittinen murha, ja tämän veriteon kohteena tulee olemaan todennäköisesti joku ministeri tai talouselämän napamies. Sen verran härskiä on meininki viime vuosina ollut."

Samassa näytelmässä toinen roolihahmo Mika markkeerasi kookospähkinän "neekeriksi" ja sahasi sen halki höyläpenkissä: "Siinä tuli tieteellisesti todistettua, että neekerin aivojen paikalla on pelkkä..."

Näytelmän seuraava pähkinä sai nimekseen "homo" ja Mikalta osakseen lihaveitsen.

Smedsin vuoden 2001 roolihenkilöitä yhdisti tämän syksyn Pekka-Eric Auviseen erityisesti viha. "En tunne kuin vihaa ihmisyyttä ja ihmisrotua kohtaan...", luettiin nettiviestissä Jokelan surmien jälkeen.

Eroakin heillä oli. Jälkeen jääneissä viesteissään Auvinen etsi Nietzschen ja Heideggerin hengessä yli-ihmisten alkuperäistä aikaa. Smedsin Kajaanin-näytelmän Mika taas on enemmän Rosenbergin kaltainen rasisti.

Agitaattorilla tai Mikalla ei ollut Smedsin näytelmässä vastavoimaa. Päinvastoin, Mika lupasi vuonna 2001 näytelmän jatkuvan sen jälkeisessä todellisuudessa ja saavan "arvoisensa verisen finaalin".

Jatkoa onkin tullut. Tuntemattoman sotilaan finaalissa paukkuu jo näyttämöllä.

Smeds itse osaa sanoa, onko kyseessä ollut julistus vai hälytys. Natsi-Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa sotineissa maissa Kajaanin näytelmä olisi voinut johtaa jopa syyteharkintaan.

Siis, mitä tapahtuu todella?

Suurten ikäluokkien nuoruudessa aikakauden suurten kysymysten moraalinen puoli lakaistiin maton alle. Suomessa johto ei ottanut selkeää kantaa Tšekkoslovakian miehitykseen. Meillä laajempi reaktio New Yorkin terrori-iskuun oli hidas ja epäselvä. Viime vuosina monet 1970-luvun taistolaiset ovat parhaansa mukaan romantisoineet aikaa, jolloin he pukivat ylleen DDR:n nuorisoliikkeen univormun.

Sitä pyykkiä ei ole pesty. Meilläkin näyttää viriävän uudelleen totalitäärinen juonne, jossa luokka, ryhmä tai yli-ihminen voi olla arvokkaampi kuin ihmishenki. Siinä kukin omalla tavallaan väittää omistavansa korkeamman edun tai totuuden, joka oikeuttaa ottamaan ihmishengen tai lain omiin käsiin.

Demokratian perusta on jokaisen ihmisarvo ja tiedon avoin arviointi. Tänäänkin demokratiaa on puolustettava ja sen haastajat on haastettava. Keskustelun kivut on parempi ottaa nyt kuin antaa vihakulttuurin levitä ja aiheuttaa seuraava onnettomuus.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi