Vuoden lehtikuvaajille oikeat paikat ovat taiteellisuutta tärkeämpää

"Aihetta ei saa koskaan väheksyä", Vuoden 2005 lehtikuvaaja -palkinnon saaja Hannes Heikura, 47, sanoo. Hän on ollut jo pitkään Helsingin Sanomien palveluksessa ja joutunut – eli päässyt – siksi vuosien varrella jos jonkinlaisille kuvauskeikoille.

Toinen saman työnantajan konkari, parhaan uutiskuvan ottaja Markus Jokela, 53, tarkoittaa samaa: "Niin sanotuilta paskakeikoilta syntyvät yleensä mielenkiintoisimmat kuvat."

Viime kevään Sonera-oikeudenkäynti pakotti Jokelan kärkkymään kahta pääsyytettyä samaan ruutuun, eikä mahdollisia tilanteita ollut oikeastaan kuin yksi, sekin luonnollisesti kovan häslingin keskellä.

Jokela sai kuvan. Juuri sen enempää silloin ei ehtinyt miettiä. Kaksi vuotta sitten hänet palkittiin Bagdadin asemarkkinoilta otetusta kuvasta. Lisäksi silloin heltisi vuoden lehtikuvaajan tunnustus.

Heikuralle vuoden kuvaajan titteli on jo toinen: ensimmäisen kerran hänet valittiin 1992. Vuoden parhaan lehtikuvan hän on ottanut neljä kertaa.

"Tunnustus tehdystä työstä tuntuu tietysti aina hyvältä", Heikura sanoo. "Mutta tulevien töiden tekemiseen nimityksillä ei ole mitään merkitystä."

Taiteilijuutta palkitut lehtikuvaajat eivät mieti.

"Se sana ei ole relevantti tässä yhteydessä", Jokela täsmentää. "Tilanteisiin pääseminen, näkeminen ja havaintojen tekeminen inspiroivat aina."

Kolmas palkittu hesarilainen, vuoden reportaasin ottaja Sami Kero, 27, on ensimmäisen kerran palkintoporukassa. Kuvasarja Gazasta valmistui ennen kuin nuori tulokas itse Lahden muotoiluinstituutista.

"Omasta mielestäni olen ottanut kotimaassa parempiakin sarjoja kuin tämä palkittu reportaasini", Kero sanoo.

"Ihan ensimmäisenä Hesarin kesänäni olin peräkkäisinä päivinä kuvaamassa Rolling Stonesia ja sitten lehmää. Viimeksi mainittua oli paljon mielenkiintoisempi kuvata."

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi