9.2.2007 15:49
World Press Photo -kilpailun voittanut Vuoden 2006 lehtikuva on otettu Etelä-Beirutissa 15. elokuuta 2006. Amerikkalaisen Spencer Plattin kuvassa libanonilaisnuoret ajelevat autollaan tuhotussa kaupungissa.
Amsterdam. Amerikkalainen valokuvaaja Spencer Platt on voittanut kansainvälisen World Press Photo- eli Maailman lehtikuva -kilpailun. Palkittu otos kuvaa nuoria sodan vaurioittamassa Beirutissa elokuussa 2006 juuri kun Israelin ja Hizbollah-liikkeen välinen tulitauko oli astunut voimaan.
World Press Photo –kilpailu on maailman arvostetuimpiin kuuluva kuvajournalistien kisa.
Plattin otos voitti myös toisen kilpailusarjan. Kilpailun juryn puheenjohtaja, Michele McNally New York Timesista luonnehti otosta "kuvaksi, jota voi katsella kauan".
"Siinä on oikean elämän monimuotoisuus ja vastakohtaisuus kaaoksen keskellä. Kuva pakottaa katsomaan itsestäänselvyyksien ohi", McNally sanoi julkistaessaan voittajan.
10 000 euron arvoinen palkinto Vuoden 2006 lehtikuvasta luovutetaan Plattille huhtikuussa Amsterdamissa. Arvosteluraati kävi läpi kaikkiaan yli 78 000 kuvaa.
Vuoden urheilukuvaksi toimintakuvien sarjassa valittiin hollantilaisen Peter Sholsin kuva jalkapalloilun MM-kisoista Berliinistä 9. heinäkuuta 2006. Loppuottelun tilanne, jossa Ranskan joukkueen kapteeni Zinedine Zidane puskee päällään Italian puolustajaa Marco Materazzia herätti jälkikäteen runsaasti keskustelua Zidanen kiukustumisen syistä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi