perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Yhä useampi suomalainen kannattaa teattereiden julkisen tuen lisäämistä

17.12.2007 19:37

Suomen Teatterit ry on yhteistyössä Taloustutkimus Oy:n kanssa jälleen kartoittanut suomalaisten teatterissakäyntiä.

Tutkimukseen haastateltiin valtakunnallisesti 999 iältään 15–79 -vuotiasta henkilöä.

Suomalaiset ovat edelleen teatterikansaa: 46 prosenttia on käynyt viimeisen vuoden aikana teatterissa vähintään kerran. Suomalaista teatteriyleisöä kiinnostaa edelleen eniten kotimainen komedia, jonka kiinnostavuus on kasvanut jatkuvasti vuodesta 1995 lähtien. Näytelmän uutuus on entistä tärkeämpi valintakriteeri, samoin korostettiin näyttelijävalintojen ja arvostelujen merkitystä.

Aiempien tutkimusten tapaan yleisö ilmoittaa, että kävisi useammin teatterissa, jos lippujen hinnat olisivat edullisemmat ja jos ihmisillä olisi enemmän vapaa-aikaa.

Aktiivisin ikäryhmä teatterissa kävijöistä on 45–65 -vuotiaat, joista yli puolet oli käynyt teatterissa edellisen vuoden aikana. Passiivisimpia ovat 15–24 -vuotiaat, joiden aktiivisuus oli 28 prosenttia. Tämä luku oli pudonnut edellisestä tutkimuksesta yli kymmenen prosenttiyksikköä (39 prosenttia vuonna 2004). Tärkeimmäksi syyksi voi arvella viime vuonna koulujen retkiin vaikuttanutta hallinnon ohjeistusta, jonka seurauksena koululaisten käynnit teattereissa romahtivat.

Huomattava muutos kansan mielipiteessä on tapahtunut siinä, että entistä useampi kannattaa nyt teattereiden julkisen tuen lisäämistä. Tätä mieltä on jo 40 % kansalaisista (nousua edellisestä tutkimuksesta 8 prosenttia).

Kouluarvosana-asteikolla suomalainen teatteri saa arvosanan 7,83.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.