lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yhteishyvä vaihtaa tekijöitään

3.9.2008 22:37

S-ryhmän asiakasomistajalehti Yhteishyvä siirtyy vuoden 2009 alussa Sanoma Magazinesilta Alma Media Lehdentekijät Oy:n tehtäväksi. Ratkaisuun ei liity dramatiikkaa, sanoo kustannuspäällikkö Tuula Sjöberg SOK:n viestinnästä ja julkaisuista.

"Sopimus oli katkolla, ja sisällöntuotantoa kilpailutettiin normaalisti. Olemme myös hakeneet lehden tekemiseen avaimet käteen -periaatteen tilalle uutta toimintamallia, jossa S-ryhmä on enemmän mukana."

Yhteishyvän sisältöön tai ilmestymistahtiin muutos ei vaikuta. Kerran kuukaudessa ilmestyvä Yhteishyvä on K-ryhmän Pirkan jälkeen Suomen toiseksi suurin asiakas- ja aikakauslehti, jonka levikki on muutamassa vuodessa noussut miljoonasta yli 1,5 miljoonaan.

Sanoma Magazinesissa S-ryhmän ratkaisu ei aiheuta välittömiä henkilöjärjestelyjä. Yritysjulkaisujen johtajan Marko Haikosen mukaan Yhteishyvää on tehnyt "noin kymmenesosa" yritysjulkaisuissa työskentelevästä hieman alle 40 työntekijästä.

"Lähtökohta on, että tilalle etsitään korvaavaa toimintaa", Haikonen toteaa.

Sanoma Magazines kuuluu samaan konserniin kuin Helsingin Sanomat ja HS.fi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.