17.3.2010 15:37 | Päivitetty: 18.3.2010 6:58
Yleisradion Iso Paja.
Eduskuntaryhmät käsittelevät tänään sitä, päätetäänkö Yleisradion rahoituksesta ja hallinnosta tällä vaalikaudella. Eduskuntaryhmien puheenjohtajat sopivat asiasta keskiviikkona iltapäivällä.
Ryhmäjohtajien tapaamisessa oli mukana myös viestintäministeri Suvi Lindén (kok), joka viime viikolla ilmoitti ettei tuo uutta Yle-lakiesitystä eduskunnan käsittelyyn.
Nyt Lindén sanoo olevansa valmis tuomaan ehdotuksen Yle-maksusta eduskunnan päätettäväksi, jos uudenlaiselle maksulle on vahvaa tukea. Tällä hetkellä ministeri tulkitsee, ettei sellaista ole.
Lindén toivoo, että torstain eduskuntaryhmien kokouksissa selviää, mikä tilanne asiassa on.
Keskustan ryhmäjohtajan Timo Kallin mukaan rahoitus- ja hallintomallista olisi löydettävä yksimielisyys, jotta asia etenisi.
Sdp:n eduskuntaryhmä ei puheenjohtajansa Eero Heinäluoman mukaan hyväksy edelleenkään julkisen palvelun neuvostoa, josta hallitusryhmät sopivat pari viikkoa sitten.
Heinäluoman mielestä Yle ei tarvitse neljättä valvojaa hallintoneuvoston, ulkopuolisen hallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön lisäksi.
Hallituspuolueista ainakin kokoomus pitää kiinni julkisen palvelun neuvostosta.
Uudessa Yle-laissa on ollut tarkoitus toteuttaa myös tv-maksun korvaava Yle-maksu, joka tulisi käyttöön vuonna 2012.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi