9.3.2010 6:26
Yleisradion Iso Paja Helsingin Pasilassa.
Hallitusryhmät ovat päässeet alustavaan sopuun siitä, että Yleisradiota valvomaan perustetaan ulkopuolisista asiantuntijoista koostuva valvontaelin. Toteutuessaan päätös merkitsisi Ylen valvonnan lisääntymistä, sillä riippumattoman elimen lisäksi Yleä valvoisi edelleen myös kansanedustajista koostuva hallintoneuvosto.
Uuden valvontaelimen tehtäviä ei ole vielä tarkkaan määritelty. Sen keskeinen tarkoitus olisi todennäköisesti valvoa, ettei Yleisradio häiritse liikaa kaupallisia mediamarkkinoita. Myös Ylen tehtävät aiotaan määritellä laissa nykyistä tarkemmin.
Uudistukset liittyvät jo pitkään valmisteilla olleeseen Yle-lakiin, joka on tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn tänä keväänä.
Vaikka hallituslähteet ovat lähestyneet toisiaan merkittävästi, vielä ei ole varmaa, saako hallitus Yle-lain aikaiseksi. Jos muista kohdista kuten rahoituksesta ei päästä sopuun, saattaa myös hallinnosta syntynyt sopu romuttua.
Yksi keskeinen avoinna oleva kysymys on edelleen Ylen rahoituksen taso. Hallitusryhmät linjasivat jo viime syksynä, että käyttöön otetaan vuonna 2012 kaikille pakollinen Yle-maksu, jonka suuruus olisi suurin piirtein 160–190 euron haarukassa. Ruotsalaisen kansanpuolueen mielestä maksun pitäisi olla 200 euroa.
Yleisradio on laskenut, että Yle-maksun pitäisi olla 199 euroa vuonna 2012, jotta nykyisen kokoisen Ylen menot voitaisiin kattaa. Poliitikot ovat sopineet, että vähävaraisten Yle-maksurasitetta helpotetaan, mutta ratkaisun löytäminen on osoittautunut vaikeaksi. Asiaa pohditaan parhaillaan sosiaali- ja terveysministeriössä.
Aiheesta lisää tiistain Helsingin Sanomissa.
Sdp:n Viitanen tyrmää Ylelle kaavaillun valvontaelimen 9.3.2010
Irina Krohn: Elokuvan asema turvattava Ylen rahoitusuudistuksessa 9.3.2010
Lindén: Yle-maksuksi 190–195 euroa 8.3.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi