18.3.2010 20:17 | Päivitetty: 18.3.2010 20:26
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kertoi, etteivät eduskuntaryhmät torstain neuvotteluissaan kyenneet sopimaan Yleisradion rahoituksesta.
Eduskuntaryhmät eivät kyenneet sopimaan illan neuvottelussaan Yleisradion rahoittamisen uudistamisesta. Keskustan ryhmänjohtaja Timo Kalli kertoo, että asiassa tarvitaan aikalisä. Uusi yritys tehdään ensi tiistaina.
Kallin mukaan sovun syntyminen kariutui kiistaan rahoituksen tavasta ja Yleisradion hallinnosta.
Suurin oppositiopuolue Sdp ajaa ensisijaisena vaihtoehtona Yleisradion rahoittamista valtion budjetista. Sdp ei myöskään hyväksy ulkopuolista valvontaelintä, jollaisen hallituspuolueet haluaisivat Yleisradiolle.
Kallin mielestä se on kuitenkin jo nyt selvää, että Yleisradion toiminnan rahoittaminen valtion budjettivaroista ei ole käytettävissä oleva vaihtoehto.
Uudistusta pohjustanut kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtama työryhmä ehdotti yksimielisessä esityksessään, että Ylen toiminnan rahoituksessa siirrytään uudenlaiseen Yle-maksuun. Sitä perittäisiin kaikilta kotitalouksilta.
Kallin mukaan ryhmänjohtajien keskustelussa löytyi yhteistä näkemystä siitä, että mahdollista Yle-maksua on hyvitettävä jotenkin varattomille ihmisille
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi