Yli kymmenen kirjailijaa ansaitsee yli 100 000 euroa

Keskiviikkona julkisiksi tulleista verotiedoista näkyy jälleen kerran, että kirjailijoiden tuloerot ovat huomattavasti suuremmat kuin useimpien muiden ammatinharjoittajien. Verotiedot vahvistavat myös käsityksen, että Suomessa ei olisi kovin monta päätoimista kirjailijaa ilman valtion apurahoja.

Suomessa oli viime vuonna tusinan verran kirjailijoita, jotka ansaitsevat yli satatuhatta euroa – tosin monen kohdalla suuri osa tuloista on peräisin muualta kuin kirjoista.

Hyvin ansaitseva kirjailija on kuitenkin harvinaisuus. Monien kirjailijoiden tulot koostuvat pääasiassa valtion apurahoista tai muilla töillä ansaituista tuloista. Pelkän valtion apurahan turvin elää vuosittain noin sata kirjailijaa tai kääntäjää. Apurahaa maksetaan useimmiten 1250 euroa kuukaudessa.

Pari viikkoa sitten kirjailija ja ohjaaja Heidi Köngäs kirjoitti Helsingin Sanomissa, ettei suomalainen kirjailija elä työllään. Köngäs sanoi, että kirjailijan pitää olla jatkuvasti esillä, jotta hän saa lisäansioita esimerkiksi kolumnistina, opettajana tai luennoitsijana.

Kesällä julkaistun Suomen kirjailijaliiton kyselyn mukaan kirjailijat ansaitsevat tekijä- ja julkaisupalkkioina sekä erityiskorvauksina keskimäärin 2000 euroa vuodessa. Keskituloa nostavat muutamat paljon myyvät kirjailijat; 35 prosenttia Kirjailijaliiton kyselyyn vastanneista sanoi ansaitsevansa kirjailijantyöllään vuosittain 0–850 euroa. Vastanneita oli 249.

Köngäs mainitsi katveeseen jääneistä arvostetuista kirjailijoista esimerkkeinä Maarit Verrosen ja Päivi Alasalmen. Kummallakaan ei ollut viime vuonna senttiäkään verotettavia ansiotuloja.

"Viime vuonna royalteja ei tainnut tulla yhtään", noin kaksikymmentä vuotta päätoimisena kirjailijana ollut Päivi Alasalmi sanoo. Äitiyslomansa alkuvuodesta 2005 lopettanut Alasalmi julkaisi tänä vuonna romaanin muutaman vuoden tauon jälkeen.

Alasalmella on ollut vuodesta 2003 valtion viiden vuoden veroton apuraha. Verottomien apurahojen yläraja on 14 781 euroa. Sen lisäksi voi verottomana ansaita 1 295 euroa sekä sen, minkä pystyy ansioistaan vähentämään tulonhankintakuluina.

"Kun ei ollut julkaissut kirjaa, ei ollut esillä, joten ei ollut myöskään keikkoja eikä pyydetty kolumnistiksi", Alasalmi sanoo. "Ei vanhalla materiaalilla elä. Ei kirja edes ole myynnissä kovin pitkää aikaa, jos ei sitten ole onnistunut kirjoittamaan klassikkoa."

Alasalmi sanoo olevansa onnellinen, koska on saanut valtion pitkän apurahan. "En kuitenkaan tiedä, kuka aikoinaan keksi tämän systeemin, jossa kirjailijat eivät voi elää työllään, vaikka he elättävätkin valtavan määrän kustannusalan ihmisiä", Alasalmi sanoo. "Tässä on lähdetty siitä, että valtio elättää kirjailijat ja kirjailijat potevat huonoa omatuntoa."

Heidi Köngäksen ohella kirjailijoiden toimeentuloloukusta on tänä syksynä puhunut ja kirjoittanut myös palkittu ja asemansa vakiinnuttanut Hannu Raittila.

Raittila kertoo syksyllä ilmestyneessä kirjassaan Kirjailijaelämää, kuinka ahkeralla ja menestyksekkäällä kirjailijantyöllä ei Suomessa eletä. Hänen edellisenä syksynä julkaisemansa, kriitikoiden kehuman Pamisoksen purkauksen myynti jäi noin 4 500 kappaleeseen.

"J. K. Paasikiveä lainatakseni: Onhan se saatana, kun kansakunta on niin pieni. Tällä väestöpohjalla ei ylläpidetä pienlevikkistä, laadukasta kaunokirjallisuutta", Raittila sanoo.

Isommalla väestöpohjalla laadukas kaunokirjallisuus keräisi riittävän yleisön, vaikka prosentuaalinen kiinnostus sitä kohtaan pysyisi samana.

Apurahojen ohella palkinnot ovat välttämättömiä kirjallisuutta ylläpitäviä rakennelmia. Finlandia-palkinto lähes kymmenkertaistaa kirjan myynnin. Hannu Raittilan viisi vuotta sitten Finlandian voittanutta romaania Canal Grande on myyty vuoteen 2003 mennessä jo yli 40 000 kappaletta.

"Minun tuloni olivat hyvät viime vuonna, en valita, mutta ne on hankittu kovalla työllä, ahkeruudella. Tuloistani 80–90 prosenttia tulee muusta kuin kirjoista, lähinnä sähköisiin välineisiin kirjoittamistani draamallista teksteistä. Kirjoilla, kaunokirjallisuudella, en eläisi", Raittila toteaa.

Hän muistuttaa, että kirjailija on vääjäämättä vaikeassa tilanteessa, ellei hän pysty tekemään tekstejä televisioon, radioon, elokuviin tai teatteriin. "Se vaatii myös kykyä yhteistyöhön."

Hivenen eri linjoilla on toinen arvostettu keskipolven kirjailija Jari Järvelä, jolta on tänä syksynä ilmestynyt Yrjö Pihlavasta ja nuoresta Suomesta kertovan historiallisen trilogian päätösosa Kansallismaisema.

"Kulttuurin tai kirjallisuuden merkitystä ei voi mitata materialistisesti. Kannattaisi kysyä, miksi juuri minun pitäisi olla se kirjailija, jonka tulisi tulla toimeen kirjojensa myyntituloilla. Kirjan kirjoittaminen ei ole sellaista puuhaa, että siitä saisi samanlaisen palkan kuin Sunilan paperitehtaalla koneen ääressä", huomauttaa Järvelä, jonka romaani Lentäjän poika oli Finlandia-palkintoehdokkaana 1999.

Järvelä tähdentää, että Suomi on niin pieni kielialue, ettei kovin moni kirjailija voi yksinkertaisesti elää tässä maassa kaunokirjallisuutta kirjoittamalla.

"Minun perustoimeentuloni on apuraha. Lisäksi olen kirjoittanut näytelmiä ja kuunnelmia, joista maksetaan vaivaan nähden paremmin kuin romaaneista."

Muualla HS.fi:ssä:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi