Elokuva-arvostelut    |   Elokuva-arvostelu

Järven tarina yhdistelee tiedettä ja suomalaista kansanperinnettä vaikeatajuisesti

Luontodokumentti luottaa liikaa perinteiseen kerrontaan.

Dokumentti Järven tarina, ohjaus Marko Röhr ja Kim Saarniluoto, kesto 76 min., S. ★★★

Metsän tarina (2012) on ollut toiseksi katsotuin suomalainen dokumenttielokuva, joten on odotettavissa, että suunnilleen saman ryhmän tekemä Järven tarina yltää samanlaisiin katsojalukuihin. Suomalaisen luonnon erityispiirteistä ei ole tehty kovin montaa teatterilevitykseen sopivaa elokuvaa.

Metsän tarinassa oli kuitenkin puutteensa, muun muassa kuvan laadussa. Järven tarinan visuaalinen laatu on kohdallaan. Kuvauksesta on pääosin vastannut Teemu Liakka, ja MRP-tuotantoyhtiö jatkaa erityisesti vedenalaisen kuvauksen ykkös­osaajana.

Luontodokumenteille voisi löytyä myös laajempaa kansainvälistä kysyntää, mutta sille tasolle suomalaiset eivät vielä oikein yllä. Järven tarinassa näkee, mistä se kiikastaa.

Dokumenttiin on luotu eräänlainen kehystarina, joka on peräisin suomalaisesta kansanperinteestä. Siinä kerrotaan erilaisista haltiahahmoista, joita vanha kansa on keksinyt kuvaamaan järviluontoa ja eläimiä. Monet hahmoista ovat nykykatsojille tuntemattomia, kuten esimerkiksi Ahitar, joka on dokumentissa eräänlainen päähenkilö.

Elokuvan tekstiosuuden on kirjoittanut kirjailija Antti Tuuri. Siinä maalaillaan utuista suomalaista mytologiamaisemaa, jonka on tarkoitus kulkea komeiden kuvien rinnalla. Kertoja on Samuli Edelmann. Tekstin funk­tiota ei kuitenkaan ole ajateltu loppuun asti.

Ensinnäkin se on kielellisesti niin kirjallista, että sitä on hankala seurata. Esimerkiksi lauseenvastikkeet olisi ollut syytä karsia, koska ne eivät kuulu puhuttuun kieleen. Erityisesti ymmärtämistä vaikeuttaa mytologia­taso. Voisin kuvitella, että ainakin lasten on vaikea saada siitä otetta.

Mytologia on puhdasta fiktiota, vaikka se onkin kulttuurihistoriaamme. Niin runolliselta kuin se kuvien taustalla kuulostaakin, se ei välttämättä ole sitä, mitä katsoja päällimmäisenä kaipaa. Dokumentilta odotetaan tietoa, ei niinkään tunnelmointia, ja tämä pätee myös luontodokumentteihin.

Tietenkin on selvä, että kansainvälisenkin tason luontodokumenteissa luodaan eräänlaista fiktiota luontokappaleiden välille, mutta niissä tavoitteena on kuitenkin kertoa luonnon oikeista ilmiöistä. Järven tarina sekoittaa fantasiaa ja tietoa, ja molemmat jäävät puolitiehen.

Sekä Metsän tarinassa että Järven tarinassa on laiminlyöty dramaturgian merkitystä, ja juuri sitä osaamista niissä molemmissa olisi kaivattu. Tämä pätee myös kuvaukseen ja leikkaukseen eli siihen, mitä kuvassa kulloinkin nostetaan esiin.

Dramaturgian puutetta korvataan musiikilla, kuten suomalaisissa elokuvissa usein tehdään. Säveltäjä Panu Aaltio on saanut koulutuksensa Yhdysvalloissa, ja se myös kuuluu valitussa tyylissä, vaikka siihenkin on haettu suomalaiskansallisia mausteita. Onneksi dokumenttiin on jätetty myös hiljaisia kohtia, joissa luonnon omat äänet pääsevät esiin.

Järven tarina luottaa perinteiseen kerrontaan. Luontodokumenttien markkinoilla olisi luultavasti enemmän tarvetta edelläkävijöille.

Järven tarina

Kesto (min): 76 min.

Vuosi: 2016

Maa: Suomi

Rooleissa: Kertoja: Samuli Edelmann

Ikäraja: S

Alkuperäinen nimi: Järven tarina

Laji: Dokumentti

Ohjaaja: Marko Röhr

Kirjoittaja: Antti Tuuri

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva-arvostelut
  • Dokumenttielokuvat
  • Luonto
  • Luontokuvaus

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    2. 2

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    3. 3

      Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

    4. 4

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    5. 5

      Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”

    6. 6

      ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

    7. 7

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    8. 8

      Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

    9. 9

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    10. 10

      Helsingissä kadonnut 26-vuotias intialainen löytyi kuolleena merestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

    2. 2

      Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

    3. 3

      25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

    4. 4

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    5. 5

      Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

    6. 6

      Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa

    7. 7

      Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

    8. 8

      Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

    9. 9

      Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne oli sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

    10. 10

      Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    4. 4

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    5. 5

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    6. 6

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    7. 7

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    8. 8

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

    11. Näytä lisää
    Uusimmat
    1. Juuri nyt
    2. Poliisi nimesi Lontoon metron pommi-iskusta epäillyn
    3. Annikki Tähden Suomen ensimmäisten kultalevyjen kokoelma päätymässä valtiolle ja voi hajota – ”Jos valtio huutokauppaa ne, saattaa saada muutaman tonnin”
    4. Sipilä vie kikyn ilosanomaa Ranskaan, jossa Macronin uudistukset herättävät raivoa ay-liikkeessä – maiden johtajat tapaavat tänään
    5. Helsingin barokkiorkesteri viettää 20-vuotisjuhliaan laajentamalla romantiikan ajan ohjelmistoon
    6. Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja – HS seuraa
    7. Pianotaiteilija Maria João Pires konsertoi Suomessa ja lanseeraa samalla pianonsoiton mobiilisovelluksen
    8. Suora lähetys noin kello 16.15: Brexit-nurkkaan ajettu Theresa May pitää linjapuheen Firenzessä – puheen pitäisi miellyttää niin EU:ta kuin brexit-intoilijoita, mikä voi olla mahdotonta
    9. Suomalainen Tero Kivisaari pääepäilty maailman suurimpiin kuuluvassa korruptiotapauksessa – Telian entisille johtajille syytteet törkeästä lahjonnasta Uzbekistanissa
    10. Länsimetro oy pitää metroa valmiina ja haluaisi luovuttaa sen pois käsistään – HKL:n mukaan metrossa on vielä ”paljon petrattavaa”
    11. Rempseät loimaalaisrouvat Hansu ja Pirre saatiin viimein teatterilavalle – Hahmot lumoavat suoralla yleisökontaktilla ja roisilla puheella
    12. Näytä lisää