Valikko
Elokuva-arvostelut    |   Elokuva-arvostelu

Lohikäärmeseikkailu jää kertakäyttöiseksi Disney-tuotteeksi

Tarinan vahva alku simahtaa hempeydeksi

LAPSET Pete ja lohikäärme Elliott (Pete’s Dragon). Ohjaus David Lowery. Pääosissa Oakes Fegley, Bryce Dallas Howard, Oona Laurence, Robert Redford. 103 min. K7. ★★

Suurten Hollywood-studioiden joukossa Disneylla on aivan oma paikkansa. Yhtiön tunnus elo­kuvan alussa, satulinnan ylle kaartuva keijukaispölykaari ja helisevä tunnusmusiikki, nostattaa odotukset siitä, että luvassa on jotain taianomaista.

Parhaimmillaan odotus palkitaan. Tällä kertaa ei täysin.

Pete ja lohikäärme Elliott on sujuva, mutta kertakäyttöinen, turvallisen keskitien Disney-tuote. Kyseessä on uudelleenfilmatisointi vuoden 1977 samannimisestä musikaalista, josta parhaiten muistetaan Oscar-ehdokkaaksi noussut laulu Candle in the Water. Alkuperäinen tarina sijoittui 1900-luvun alkuun, mutta uusi elokuva kumartaa esikuvalleen sijoittamalla tapahtumat 1970–80-lukujen vaihteeseen.

Pieni Pete-poika (suurisilmäisen suloinen Levi Alexander) menettää vanhempansa autokolarissa syrjäisellä metsätiellä. Apuun tulee suurta koiranpentua muistuttava lohikäärme, jonka Pete nimeää lempikirjansa mukaan Elliotiksi. Poika ja lohikäärme katoavat metsään.

Vuosien kuluttua Pete (Oakes Fegley) kohtaa Natalie-tytön (Oona Laurence) ja metsänvartija Gracen (Bruce Dallas Howard). Gracen puunveistäjä-isä (Robert Redford) on kertonut tarinoita metsässä asuvasta lohikäärmeestä, mutta kukaan ei ole uskonut. Pete ei halua erota Elliotista. Lohikäärme sopii kuitenkin huonosti ihmisten keskelle.

Ohjaaja-käsikirjoittaja David Loweryn tausta on independent-elokuvissa (mm. Ain’t Them Bodies Saints) ja hän pitää seikkailun skaalan intiiminä. Tämä on sinänsä hyvä valinta, mutta elokuvan vahva alku simahtaa alleviivatuksi hempeydeksi.

Loweryn seuraava Disney-elokuva on näytelty versio Peter Pan -animaatioklassikosta. Siihen toivoo jo rohkeampaa otetta.

Pete ja lohikäärme Elliott

Kesto (min): 103

Vuosi: 2016

Rooleissa: Oakes Fegley, Bryce Dallas Howard, Oona Laurence, Robert Redford

Ikäraja: 7

Alkuperäinen nimi: Pete's Dragon

Laji: lastenelokuva

Ohjaaja: David Lowery

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva-arvostelut
  • Lastenelokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Opetan lukiossa asioita, joita en ole opiskellut päivääkään

    2. 2

      Miksi laihduttaminen on niin vaikeaa? Lihavuuden syy voi olla aivoissa

    3. 3

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    4. 4

      Lapsille annetaan nyt uusvanhoja ja raamatullisia nimiä – Frozenin siivittämä Elsa-buumi hiipui, Sofia ja Onni palasivat kärkeen

    5. 5

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Tiedoksi niille, jotka surevat pakolaisten aiheuttamia kustannuksia: Leirittämällä ja eristämällä he vasta kalliiksi tulevatkin

    8. 8

      Kokoomus johtaa Helsingin vaalitaistoa niukasti, vihreät aivan tuntumassa

    9. 9

      Tutkijat selvittivät, millaisia puolueiden jäsenet ovat ja paljonko he ansaitsevat – punavihreästä kuplastakin löytyi havainto

    10. 10

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    2. 2

      Koulun sisäilma tuhosi työntekijän terveyden – nyt vantaalaiskoulun lattian alta on löytynyt silkkaa vettä

    3. 3

      Miksi saunassa muka pitää olla alasti? Ei kai ihmisen alapää ole yhtään uimapukua hygieenisempi

    4. 4

      Lapsettomuus on karu yllätys vanhemmaksi haluaville – ”Anna anteeksi ettei sinusta tullutkaan äitiä”

    5. 5

      Nyt Netflix epäonnistui pahasti – menestykseksi odotettu sarja Iron Fist on täysi floppi, selitämme miksi

    6. 6

      Nainen ei saanut avioeroa Britanniassa – miljonääripariskunnan vaimon on pakko pysyä avioliitossa, vaikka mies valitti vanhasta syrjähypystä ja haukkui vaimoa julkisilla paikoilla

    7. 7

      Uimahallivastaava: ”Perimmäinen syy saunojen uima-asukieltoon on vain suomalainen saunakulttuuri”

    8. 8

      Kananmuna onkin terveellistä – uudet tutkimukset kumoavat tiedon kolesterolipommista

    9. 9

      Kansalaiset nousivat kesäaikakapinaan – aloite viisarien kääntelyn lopettamisesta otti huiman kirin ja menee eduskunnan käsiteltäväksi

    10. 10

      Suurpalon sammutus jatkuu läpi tiistain vastaisen yön Vantaalla – ”Kuin kaatopaikka keskellä kaupunkia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    5. 5

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    8. 8

      ”Ahne”, ”ikävä tapaus”, ”nuoria naisia lähentelevä outolintu” – tv-pomo Jorma Sairasen muistelmissa Spede, Petelius ja muut tv:n kultakauden suosikit saavat huutia

    9. 9

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    10. 10

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    11. Näytä lisää