Elokuva-arvostelut    |   Elokuva-arvostelu

Ken Loachin uutuus on riipaiseva elokuva kelpo kansalaisesta, joka hukkuu byrokratian rattaisiin

Loachin luottokäsikirjoittajan Paul Lavertyn luoma tarina on tuskallisen tarkka. Se näyttää, mitä tapahtuu, kun tavallisen ihmisen turvaverkko repeää.

Draama. I, Daniel Blake. Ohjaus Ken Loach. Pääosissa Dave Johns, Hayley Squires. 101 min. K7 ★★★★★

Ei siihen lopulta paljon tarvita. Vähän alta kuusikymppinen leskimies on tehnyt ikänsä rakennuksilla töitä, kun sydänkohtaus yllättää. Lääkäri kieltää palaamasta töihin, mutta työttömyyskorvausta ei tipu, ellei etsi töitä. Ei taida olla tavaton tilanne Suomessakaan. Viranomaiset eivät kommunikoi keskenään, ja kansalainen jää keikkumaan tukimuotojen välimaastoon.

Brittiohjaaja Ken Loach on koko uransa ajan 1960-luvulta lähtien kertonut sinnikkäästi ihmisistä, jotka jäävät yksin selviytymään ylipääsemättömistä arjen ristiriidoista. Ellei tunne ­Loachin elokuvia, voi erehtyä luulemaan, että ne ovat tylsiä, mutta sitä ne eivät ole koskaan. Loach on opettanut myös häntä seuranneille tekijäpolville, miten työväenluokan kuvauksiin rakennetaan tunteita ja jännitteitä.

Loach voitti uusimmalla I, Daniel Blake -elokuvallaan Cannesissa Kultaisen palmun. Se on 80-vuotiaan ohjaajan parhaita töitä.

Elokuvan aihe on sekä ikiaikainen että juuri nyt ajankohtainen muistutus työssä käyvän keskiluokan kurjistumisesta. Päähenkilö Daniel Blakella menee alussa ihan hyvin, kunnes toimeentulo alkaa pikku hiljaa rapautua.

Loachin luottokäsikirjoittajan Paul Lavertyn luoma tarina on tuskallisen tarkka. Daniel ei ole tyhmä eikä naiivi vaan tietää, mitä hänelle periaatteessa kuuluu. Hän ei vain osaa käyttää tietokonetta eikä myöskään saa siihen apua. Päivät kuluvat ­sosiaalitoimistossa, ja tilanteet virkailijoiden kanssa alkavat kärjistyä.

Daniel tutustuu jonottaessaan nuoreen yksinhuoltajaäitiin Katieen ja näkee heti, että tämä on vielä suuremman avun tarpeessa kuin hän. He ystävystyvät, ja Daniel saa elämäänsä sisältöä Katiea auttaessaan.

Katien tilanne pahenee kuitenkin nopeasti. Hän näkee nälkää, mutta yrittää pitää huolen siitä, että lapset saavat syödäkseen. En usko, että kukaan pystyy katsomaan kuivin silmin kohtausta, jossa Katie ryystää salaa säilykepurkista ruuanjakelupisteessä.

Loach keskittyy aina henkilöihin ja heidän suhteisiinsa. Yhteiskunta ei ole ulkopuolinen abstraktio, vaan se tulee todeksi ihmisten kohtaamisissa.

Daniel Blakessa Loach osoittaa syyttävällä sormella virkailijoita, jotka ovat kadottaneet inhimillisen ymmärryksensä ja tuijottavat vain melko mielivaltaisia säädöksiä. He ovat se konkreettinen linkki, jonka pitäisi toimia yhteiskunnan ja kansalaisten välillä.

Yksi elokuvan hienoista sivuhenkilöistä on vanhempi naisvirkailija, joka kiinnittää huomionsa Danielin toivottomaan tilanteeseen, mutta hänkään ei voi riskeerata omaa työpaikkaansa. Kaikki ovat samassa suossa.

Loach tietää kuitenkin, että surkeimmassakin tarinassa on oltava toivoa. Daniel Blakessa on pohjimmiltaan kysymys kuuntelemisesta ja myötätunnosta, mutta ei niidenkään varassa pysy hengissä, ellei rahaa tule mistään. Jokainen tarvitsee myötätuulta, edes välillä.

Päärooleissa Dave Johns ja Hayley Squires panevat kaiken eläytymiskykynsä peliin.

I, Daniel Blake

Kesto (min): 101 min

Vuosi: 2016

Maa: Britannia

Rooleissa: Dave Johns, Hayley Squires

Ikäraja: K7

Laji: Draama

Ohjaaja: Ken Loach

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Elokuva-arvostelut
  • Elokuvat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    5. 5

      ”Kuvaaminen on hyvin vaarallista” – Narcos-sarjan työntekijä ammuttiin autoonsa, ja nyt ”maailman häikäilemättömimmän” huumeparonin veli uhkailee Netflixiä

    6. 6

      Lude tekee kodista kauhean – asukas kertoo painajaisesta Töölössä

    7. 7

      Voimakas maanjäristys ravisteli Meksikon keskiosia – kymmenien kerrotaan kuolleen, myös pääkaupunki järistysalueella

    8. 8

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    9. 9

      Oletko miettinyt, mikä merkitys kiky-tunneillasi on viennin piristymiseen? Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvitti asiaa

    10. 10

      Mitä uusi talouden tutkimusyksikkö oikein merkitsee – havahtuiko ”kaiken maailman dosenteista” sanaillut Sipilä tieteellisen tiedon tärkeyteen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    2. 2

      Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

    3. 3

      Keinokuituvaatteet tuhoavat meriä ja voivat vaarantaa ihmisten terveyden, mutta moni ei tiedä sitä – ”Fleece on erityisen haitallista”

    4. 4

      Ammattikouluissa ei tarvitse osata mitään saadakseen tutkinnon, arvioi tutkija – HS:n kyselyn mukaan opettajilla on paine päästää kaikki läpi kursseista

    5. 5

      Teinitytön parkkihallissa Keravalla raiskanneelle ja lapsia hyväksikäyttäneelle miehelle jälleen tuomio – seksiä 12-vuotiaan tytön kanssa

    6. 6

      Koulutaksi jätti 7-vuotiaan autistilapsen yksin parkkipaikalle Espoossa – Yritys: Kuljettaja ei saisi tällaisissa tapauksissa kuunnella lasta

    7. 7

      Suomeen perustetaan uusi taloustieteen huippuyksikkö, johon tulee 15 uutta virkaa – Sipilä: ”Olen huomannut, miten tärkeää tutkimukseen perustuva tieto on”

    8. 8

      Päivähoidon maksut alenevat – keskituloisen kahden lapsen perheen maksut laskevat yli 1 200 euroa vuodessa

    9. 9

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    10. 10

      Liika istuminen pidentää selän lihaskalvoja, ja siksi asentomme painuu kasaan – Uusi treenimuoto voi auttaa selkävaivoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

    2. 2

      Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

    3. 3

      Mittaatko onnea väärillä mittareilla? Hyvään elämään on olemassa vain yksi lääke

    4. 4

      ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

    5. 5

      Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

    6. 6

      Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

    7. 7

      ”Hirvittäviä kuvia” huippupoliitikoista ottanut kuvaaja sai viime vuonna valtioneuvoston kanslian kimppuunsa – Nyt hän kutsui näyttelyyn kaikki ministerit, mutta yksikään ei tullut

    8. 8

      Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

    9. 9

      ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

    10. 10

      Poppari Antti Tuisku on vaiennut vuosia seksuaalisuudestaan ja kertoo nyt, miksi – ”Sie oot hirveen haavoittuva, jos avaat koko sielusi kaikille”

    11. Näytä lisää