4.8.2006 0:00
Pienen apinan seikkailuista kertova Utelias Vili on ihan uusi amerikkalainen lastenanimaatio, mutta itse Vili-apina ei ole niinkään uusi. Sen kehitti jo 1940-luvun alussa natseja Yhdysvaltoihin paennut H. A. Rey vaimonsa Margretin kanssa. Reyt tekivät 40-luvulla seitsemän Vili-kirjaa, jotka ovat lastenkirjallisuuden klassikkoja. Niissä pikku apina seikkailee ihmisystävänsä, Keltahattuisen miehen kanssa.
Vuonna 1998 kustannustalo Houghton-Miffin ryhtyi julkaisemaan ja työstämään Vilin seikkailuja uudestaan, Reyn pariskunnan hengessä.
Utelias Vili -kirjat ovat pikkulasten kirjoja; elokuva on tehty hieman isommille. Vilin hahmossa on säilytetty se, mikä lapsiin vetoaa: pikku apina on kuin vallaton lapsi, joka eläimen viattomuudella tekee mitä lystää. Kieltäminen ei auta mitään. Sille leikki on koko elämä.
Elokuvassa Vili ja Keltahattu-Ted kohtaavat kun Ted matkustaa Afrikkaan etsimään jättikokoista apinapatsasta. Patsasta tarvitaan vetonaulaksi Tedin työpaikalle, museoon, jota kannattavuuden puutteessa uhkaa parkkitalon alle jääminen. Vili kiintyy Tediin ja seuraa tätä kotiin suurkaupunkiin, jossa se tietenkin aiheuttaa kaikenmoista kaaosta.
Juoni on vain kehys monenlaisille vauhtipaukuille ja animoidulle slapstick-huumorille. Vauhti, kirkkaat värit ja apinan veikeä hahmo viehättänevät lapsia, vaikka itse tarina onkin täynnä kliseitä, eikä animointikaan ole mitään huippua. Ei tosin ihan kehnoakaan; varsinkin kaupunkijaksoissa taustojen pehmeät ääriviivat luovat mukavan satumaista tunnelmaa.
Utelias Vili
(Curious George)
Ohjaaja: Matthew O'Callaghan
Laji: Animaatio
Ikäraja: S
Ensi-ilta Suomessa: 4.8.2006
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi