Hänen renkinsä Markku

Markku Koivisto , 56, on nokialainen saarnaaja, josta lehdet ja televisio-ohjelmat ovat kertoneet 1990-luvun lopulta alkaen.

Koivisto alkoi kiinnostaa Nokian ulkopuolellakin viimeistään vuonna 2001, jolloin kirkon johto hermostui kirkkoherrana toimineen Koiviston hurmoksellisista herätysilloista. Koiviston nähtiin astuneen jumalien tontille, kun hän rukoili kuolleita henkiin ja kaatoi kansaa kuin helluntailainen Niilo Yli-Vainio konsanaan.

Sielunpelastajat seuraa Koivistoa vuosina 2008 ja 2009, jolloin hänen ja kirkon kiistojen kiihkein vaihe on asettunut. Elokuva tallentaa, miten Koivisto seuraajineen perustaa oman kirkon, Nokia Missio Churchin. Dokumentti tulee siis kohun jälkiaallossa, vähän jopa myöhässä, ja onnistuu myös sivuuttamaan aiheensa kiinnostavimmat puolet.

Saku Pollarin ohjaama sekä Ilkka Hynnisen ja Eero Hietalan tuottama Sielunpelastajat paljastaa kyllä uuden seurakunnan johtajakeskeisyyden. Näemme Koiviston elementissään saarnaamassa kuin poptähti – ja myös hurmoksen tauottua sivummalla väsyneenä, turhautuneena ja kameran huomiosta riemastuen.

Elokuva arvioi kuitenkin lepsusti Koiviston merkitystä seurakunnassa, ja hänen vaikutusvaltansa seuraajien elämään jää hämäräksi. Toisekseen esimerkiksi hänen kantansa homoihin ja esiaviolliseen seksiin jäävät erittelemättä.

Pollarin ohjaajaprofiilista antaa kuvan hänen aiempi, kolme vuotta sitten valmistunut dokumenttinsa Kansalainen Jussila, jonka keskushenkilönä oli kiistelty ternimaitoyrittäjä Petteri Jussila.

Pollarin työtavan suuri vahvuus on läsnäolossa. Hän liikkuu kameroineen niin Koiviston seuraajien kuin verkostomarkkinointiväen parissa kuin omiensa keskuudessa. Pollarin kamera havainnoi kuin sosiologi mutta ei juuri kyseenalaista. Puuttuu selkeä johtoajatus, oma otsikko, joka kertoisi, mitä kohti mennään.

Uskonnollisten yhteisöjen dynamiikan kuvaus on viime vuosina ollut muodikasta esimerkiksi yhdysvaltalaisissa dokumentaristipiireissä.

Yllättävää on, että Pollarin elokuvan keskeisiksi teemoiksi nousevat Koiviston rapiseva terveys ja vaikeudet seurakunnan varainhankinnassa.

Sairaudet tarjoavat aina yksilödramatiikkaa, mutta harvoin yleisempää merkitystä. Näin on myös Koiviston kohdalla, vaikka hänen taannoinen paranemisensa syövästä ilmeisesti laukaisi koko Nokian hurmoksen.

Puhe rahasta on vanha kikka, jolla voi rinnastaa pyhän maalliseen. Jumalan sanakin vaatii levitäkseen rujoja kauppamiehiä. Jos katsoo Pollarin dokumentteja, niin hengenmiesten myyntipuheilla ei ole kovin suurta eroa verkostomarkkinoijien tarjoamaan äkkirikastumisen ideologiaan.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi