11.12.2009 0:00 | Kommentit
Toni (Olli Similä) ja Valentina (Emilia Räisänen) pakenevat Venäjältä.
Tämä on selvästi Idols-sukupolven tuotos. Siis 1980-luvulla syntyneiden ja laman alla kasvaneiden, joiden unelmat ovat karanneet kauas todellisuudesta. Heillä on kova usko siihen, että mitä tahansa voi oppia matkimalla ammattilaisia.
Miika Ullakkoa voi toki ihailla sinnikkyydestä. Hän on tehnyt jo toisen elokuvan virallisten rahoituskanavien ulkopuolella harrastelija-pohjalta. Mitä meistä tuli on täyspitkä draamaelokuva. Ja pitkä tosiaan, kaksituntinen.
Mutta jätetään sinnikkyys omaan arvoonsa ja katsotaan vain lopputulosta. Mitä meistä tuli on resurssiensa tulos: amatöörielokuva. Ne voivat joskus onnistua yli odotustenkin, mutta se edellyttää vahvaa itseironiaa ja huumoria.
Niitä ei Ullakon elokuvassa ole.
Mitä meistä tuli on draama, johon on sekoitettu aineksia sieltä sun täältä. On komediaa, karua naturalismia ja lopulta jännitystä. Pitikö se venäläinen mafiakin välttämättä saada mukaan?
Alku on ok. Takaumassa kerrotaan päähenkilöiden koulu-luokasta ja kiusaamisen aiheuttamasta kollektiivisesta traumasta.
Nykyajassa valmistaudutaan luokkakokoukseen, josta väännetään väkisin draamallista huipentumaa.
Elokuvia on katsottu – ja kuunneltu. Mutta elokuvan tekemistä ei opi vain matkimalla, siitä Mitä meistä tuli on oiva osoitus.
Elokuvassa tosin näytellään hämmästyttävän hyvin.
Ehkä Suomeen on syntymässä amatööriohjaajien oma ammattikunta. Silti rohkenen ihmetellä, miksi Mitä meistä tuli on päässyt teatterilevitykseen.
Mitä meistä tuli
Suomi 2009
Ohjaaja: Miika Ullakko
Pääosissa: Olli Similä, Miika Ullakko, Maria Uusikylä
Laji: Draama
Kesto: 128
Ikäraja: K-13
Tähdet: 
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Julkaistu 5.2.2012
KUKA?Tekijä ja näkijä 5.2.2012
Julkaistu 5.2.2012
KOMMENTTIMahdollista ja hyödyllistä 5.2.2012