Joukossa on voimaa

Jo yli neljänkymmenen vuoden ajan Ken Loach on kammennut esiin vähäosaisten ongelmia.

Onnekseen brittiläisen arkirealismin grand old man ei ole inhorealisti eikä suu vaahdossa paasaava agitaattori. Karheat mutta sympaattiset ihmiskohtalot avaavat epäkohtia kiinnostavammin kuin suorasukainen saarnaaminen tai yletön rypeminen.

Välillä tyylilleen uskollinen ohjaaja on tuntunut polkevan paikallaan.

Siksi Looking for Eric on virkistävää vaihtelua. Loach kurkistaa taas kerran työmiehen pään sisään, mutta turvautuu tuttujen keinojen lisäksi kekseliääseen fantasiaan.

Eric Bishop (Steve Evets) on keski-ikäinen postimies, joka pelästyi perheen tuomaa vastuuta ja vieraannutti vaimonsa. Aikuinen tytär on antanut isälle anteeksi, mutta Lily-vaimolle (Stephanie Bishop) Eric ei uskalla edes puhua.

Kotona toisen naisen jättämät poikapuolet kävelevät varaisän yli teini-ikäisen uhmalla.

Kaaokseen ja häpeään alistunut Eric ei jaksa kuin voivotella kurjuudelleen. Edes Manchester Unitedin menestys ei enää lohduta. Raha on pilannut jalkapallon, riistänyt kansanmieheltä elintärkeän eskapismin lähteen.

Looking for Eric seuraa kolmea juonta, joilla on sama päämäärä: Ericin elämänuskon palauttaminen.

Elvyttääkseen välinsä Lilyyn Ericin on opittava puhumaan tunteistaan.

Pelastaakseen poikapuolensa pinteestä isän on uskallettava jakaa huolensa tovereilleen.

Saadakseen kaikkeen tähän tarvittavan itsevarmuuden Eric kuvittelee mentorikseen 1990-luvun Manchester United -ikonin Eric Cantonan.

Ja kas: maaleistaan ja törttöilyistään muistettu jalkapallolegenda ilmestyy ilmielävänä kertomaan Ericille elämänviisauksiaan.

Loach luo yliluonnollisista kohtaamisista elokuvan intiimeimpiä hetkiä. Kahden elämän murjoman miehen keskusteluissa fanin ihailun korvaa keskinäinen kunnioitus. Sellainen humaani ja syvä toveruus, joka on ennenkin suojellut Loachin maailmaa nihilismiltä.

Cantonan mukaan ottaminen on kuitenkin yksi Loachin uran parhaista oivalluksista. Rennosti itseään esittävä ex-pelimies ei laita omaa persoonaansa likoon, eikä tarvitsekaan. Henkilöhahmon sijasta hän on abstraktio: haaveiden peili, johon katsoessa oman elämän ankeus unohtuu.

Ericille idolista tulee valmentaja, joka antaa voimaa. Evets imee sitä itseensä sellaisella hartaudella, että energiapiikki tuntuu katsomossa asti.

Fantasiaelementeistään huolimatta Looking for Eric on mitä elämänmakuisin selviytymistarina. Haaveet polkaisevat sen käyntiin, mutta lopullisiin ratkaisuhin tarvitaan Loachin elokuvien ydinnektaria: työväenyhteisön solidaarisuutta. Työmiesten joukkuehengen kuvaajana brittiveteraani on edelleen väkevimmillään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi