lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Kauhukakara leikkii verellä

6.11.2009 10:00

Isabelle Fuhman on paha penska.

Isabelle Fuhman on paha penska.

Jaume Collet-Serra, 35, käynnisti uransa kauhuklassikon uusintaversiolla (House of Wax) ja mainosmaisella jalkapallokuvauksella (Goal II). Barcelonassa varttuneen ja 18-vuotiaana Los Angelesiin muuttaneen ohjaajan omasta äänestä saadaan näyte vasta hänen kolmannessa elokuvassaan.

Ottolapsi on suurelle yleisölle suunnattua kauhua, joka yhdistää psykologista jännitystä ja verisiä sivalluksia.

Kate ja John parantelevat keskenmenon jättämää traumaa adoptoimalla perheeseen kolmannen lapsen. 9-vuotias Esther on pikkuvanha oudokki, jonka menneisyydestä kukaan ei tunnu tietävän mitään.

Tulokas hurmaa puolelleen kenet haluaa, mutta reagoi armottomasti luokkatoverien ennakkoluuloihin ja velipuolen kateuteen. Kun Katen epäilykset heräävät, Esther aloittaa raa'an valtataistelun.

Kauhuelokuvissa ei ole nähty kunnon lapsivihulaisia sitten Ennustus-elokuvien Damienin. Isabelle Fuhmanin ronskisti näyttelemä Esther on persoonallinen lisä kauhukakaroiden galleriaan.

Estherin muodonmuutos pikkuenkelistä häikäilemättömäksi julmuriksi tapahtuu epäuskottavalla nopeudella. Tässä lajissa onnistumista ei kuitenkaan mitata realismilla vaan hahmojen karismaattisuudella ja tarinan oivaltavuudella.

Käsikirjoituksen yllätyksettömyys estää kuitenkin Ottolasta nousemasta merkkiteokseksi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Suosituimmat – Arviot
RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.