Malik oppii perusasiat

Elokuvantekijät sanovat usein, että elokuva tarvitsee vahvan tarinan. Elokuvaohjaaja Jacques Audiard menee pidemmälle. Hänen mukaansa elokuvan pitää vastata sitä, mitä hän kaduilla näkee ja kokee.

Pitää olla vahva ja katu-uskottava.

Ranskalaisen Audiardin, 57, Profeetassa henkilöt tulevat kadulta, katujen maailmasta ja heitä kuvataan kadun sääntöjen silmin. Se katu on vain siirretty vankilamuurien sisäpuolelle.

Kertojan uskottavuudesta ja hänen tarinansa voimasta kertoo, etten hetkeäkään epäillyt, etteikö Profeetta voi olla totta.

Profeetta on kuitenkin täyttä sepitettä.

Audiard on kertonut, miten hän vieraili vankilassa elokuvakerhossa ja innostui kirjoittamaan tiiminsä kanssa tarinaa nuoresta vangista. Samaan aikaan kun Audiard tajusi ideoinnin olevan umpikujassa, hän tapasi sattumalta erään tv-sarjan kuvauksissa näyttelijä Tahar Rahimin, ja kaikki palat alkoivat loksahtaa paikalleen.

Algerialaisia sukujuuria omaavasta Rahimista tuli pääosan esittäjä Profeettaan. Hänessä, hänen lapsellisessa viattomuudessaan ja pelottomuudessaan on elokuvan voima.

Hän on Malik Al Djebena, lukutaidoton koulukodin kasvatti, joka elokuvan alussa paiskataan vankilaan kuudeksi vuodeksi. Syytä emme tiedä, sillä nuorukainen esitellään meille tyhjänä tauluna, tabula rasana, josta vankila piirtää ihmisen, rikollisen. Ja mitä raskaimmin kourin: alkukohtauksissa hänet määrätään tappokeikalle vankitoverin selliin.

Voimme arvata muutaman gangsterielokuvan nähtyämme, että Malikin tarinan kautta esitellään vankien hierarkia ja miten siinä noustaan. Profeetta eroaa gangsterielokuvien yhdysvaltalaisista ja ranskalaisista esikuvista siinä, että tarina kerrotaan naturalistisesti. Konnien ihannointi ja makea kovuus ovat poissa lähes kokonaan. Tilalla on eläimellinen eloonjäämiskamppailu.

Arabian malik tarkoittaa kuningasta. Kun Malik joutuu sisään, vapaus viedään häneltä kahdesti. Hänet suljetaan yhteiskunnasta ja pakotetaan käskyläiseksi korsikalaiseen vankijengiin. Sitä vetää vanki, jolle on annettu nimeksi César – mikäpä muukaan kun kuningasnäytelmää tehdään. Voimaa uhkuvaa pomoa näyttelee Niels Arestrup, nappivalinta hänkin rooliinsa.

Césarin huolena on kunnia ja valta, koska korsikalaisjengin bisneksiä uhkaavat muut ryhmittymät, etenkin tuomiota kärsivien muslimien lisääntyminen.

Malik kuuluu korsikalaisiin, mutta jää silti ranskanarabina alempiarvoiseksi ja ulkopuoliseksi. Ulospääsyn hän näkee opinnoissa: on päntättävä kieliä ja taloutta, käytävä kauppaa ja luotava verkosto. Toisin kuin elokuvien gangsterit usein, Malik ei tavoittele poseeraavaa valtaa.

Profeetan komeimpiin piirteisiin kuuluu se, miten elokuva kuvaa etnisten ryhmien välisen valta-asetelman kiven sisässä. Asetelma ruokkii näkemystä elokuvasta yhteiskunnan mikrokosmoksena, vaikka ohjaaja itse tulkinnasta ei pitäisikään. Elokuva ei tiedota katsojalle, että Ranskassa muslimivankeja on enemmän kuin heidän suhteellinen osuutensa väestöstä. Tilasto avaa elokuvaan poliittisen kulman.

Audiard ryhmineen kertoo vankitarinaa läheltä. Kuvat ovat ahtaita, musiikinkäyttö hyvin maltillista, ja väkivallan uhka tulee lähelle. Rikosjuonta katkotaan tekstiplansseilla, jotka eivät ole kovin onnistuneita, sekä elintärkeillä kuvitelmajaksoilla. Niissä esiin nousee Malikin sisäinen ääni, omatunto, jolla on hänen ensimmäisen uhrinsa kasvot.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi