Merirosvoradio

Tällä komedialla on mainio tosipohjainen aihe: laiton radiolaiva eli merirosvoradio, joka tuuttaa aalloille rocklevyjä yötä päivää jostain mereltä Britannian edustalta. Eletään 1960-luvun loppua, eikä yleisradioyhtiö BBC soita nuorisomusiikkia, vaikka juuri sitä kansa himoaa.

Vastakkain ovat siis iso paha yhteiskunta ja pienet sitkeät radio-dj:t, jotka uskovat sähkökitaran, naimisen ja hauskanpidon parantavan maailmaa.

Heidän kanssaan on helppo olla samaa mieltä.

Mutta tämä elokuva, pahus.

Ajankuvan ja laivan rakentamiseen on nähty kauheasti vaivaa. (Vanhan ajan analogilaitteissa tuntuu muuten nyt olevan jotain erityishohtoa.) Pääosien tiskijukkia esittävät oivat koomikot, kuten Philip Seymour Hoffman ja Rhys Ifans. Taustalla soivat rockin klassikot.

Mikä meni pieleen?

Ensinnäkin elokuvassa bailataan lähes koko ajan ihan kreisisti. Ensin ilo tarttuu, sitten puuduttaa.

Vastuksena ovat brittiviranomaiset, jotka yrittävät sammuttaa radion. Heidän pyrintöjään leikataan kreisibailauksen väliin muodostamatta todellista jännitettä tai tarinaa.

Ja laiva on lastattu sekalaisella seurakunnalla rockhörhöjä, joista ketään ei nosteta pääosaan. Kuin seuraisi polttareita tietämättä, kuka on menossa naimisiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi